Julkaistu 27.2.2020

Saimaannorppa ja kalastus -työryhmän kokouksessa esillä kuolleisuustilastot ja tämän vuoden vaikeat pesimäolot

Maa- ja metsätalousministeriö 27.2.2020
Saimaannorpan suojelua ja Saimaan kalastusta pohtiva maa- ja metsätalousministeriön työryhmä käsitteli 26.2.2020 pitämässään kokouksessa muun muassa norppien kuolleisuustilastoja. Työryhmä kuuli lisäksi esitykset tämän vuoden pesimäolosuhteista ja ajankohtaisesta norppatutkimuksesta. Ryhmä sopi myös useiden alueellisten keskustelutilaisuuksien järjestämisestä toukokuussa.
Kuutille aiheutuvat häiriöt korostuvat vähälumisina ja lauhoina talvina. Pesimäolot ovat erityisesti tänä vuonna vaikeat heikon lumi- ja jäätilanteen vuoksi. Metsähallitus arvioi viime vuonna saimaannorppien talvikannan kooksi noin 410 norppaa. Kanta on kasvanut vakaasti vuodesta 2010, jolloin kannan kooksi arvioitiin noin 270 norppaa. Viime vuonna kuutteja syntyi 88, ja 80 kuutin määrä on ylitetty jo neljänä perättäisenä vuotena.
Kalanpyydyskuolleisuuden tasoa on saatu alennettua
Työryhmä käsitteli kokouksessaan Metsähallituksen kokoamaa tilastotietoa norppakuolemista vuodesta 2001 lähtien. Pesäpoikaskuolleisuuden osuus kaikista kuolemista on ollut vuosittain noin 30 prosenttia, kalanpyydyskuolemien 25 prosenttia ja luonnollisten kuolemien noin viisi prosenttia. Tuntemattomaksi kuolinsyy jää keskimäärin 40 prosentissa tapauksista.
Pesäpoikaskuolleisuus on vuosien mittaan ollut hienoisessa nousussa ja pyydyskuolleisuus laskussa. Kalanpyydyksiin kuolleiksi ilmoitetaan noin viisi saimaannorppaa per vuosi. Norppakannan kokoon suhteutettuna havaittu pyydyskuolleisuus on laskenut vuosituhannen alun reilusta kahdesta prosentista noin puoleentoista prosenttiin. Eniten pyydyskuolemia tapahtuu heinäkuussa verkkokalastuksen yhteydessä.
– Kalastusrajoituksilla on saavutettu tuloksia ja saimaannorppakanta kasvaa. Kalastusrajoituksia tarvitaan kuitenkin myös jatkossa. Niiden valmistelemiseksi tarkastelemme työryhmässä sekä tutkimustietoa että alueellisissa tilaisuuksissa saatua paikallista tietoa, sanoo työryhmän puheenjohtaja kalastusneuvos Eija Kirjavainen.
Suunnitelmissa viisi alueellista keskustelutilaisuutta
Työryhmän tavoitteena on saada aikaan yhteistyössä sidosryhmien ja alueen toimijoiden kanssa kalastussäännöt, jotka turvaavat jatkossakin saimaannorppakannan kasvun ja mahdollistavat kalastuksen.
Työn yhteydessä järjestetään useita alueellisia keskustelu- ja kuulemistilaisuuksia saimaannorpan esiintymisalueella Punkaharjulla, Puumalassa, Rantasalmella, Rääkkylässä ja Taipalsaaressa. Tilaisuudet järjestetään toukokuussa myöhemmin ilmoitettavina ajankohtina. Tilaisuuksien järjestelyistä vastaavat maakuntien liitot, ja ne ovat kaikille avoimia.
Seuraavassa kokouksessa työryhmä käsittelee kalastustapojen muutoksia Saimaalla sekä kalastusrajoitusten vaikutuksia kalastukseen ja kaupallisen kalastuksen toimintaedellytyksiin.
Lisätiedot:
Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, p. 040 772 1262, etunimi.sukunimi@mmm.fi
Suojelubiologi Jouni Koskela, Metsähallituksen Luontopalvelut, p. 0400 188 825, etunimi.sukunimi@metsa.fi
Lue lisää: