Julkaistu 20.12.2018

Oulujärven Manamansalon metsiä hoidetaan ja aluetta kehitetään

Metsähallitus tekee metsätöitä Oulujärven retkeilyalueeseen kuuluvalla Manamansalon saarella.

Tänä talvena vuorossa on Teerilammen niemen harvennus. Pantioniemellä on tarkoitus tehdä ylispuiden poistoa ja harvennusta yhteensä hieman yli 50 hehtaarilla.

Työt alkavat viikolla 52.

Metsänkäsittelysuunnitelmaa on esitelty Manamansalon kyläyhdistyksen puheenjohtajalle ja leirintäalueen yrittäjälle, joka on mukana leirintäalueen lähimetsien suunnittelussa. Lisäksi metsänkäsittelytoiveita on kerätty Metsähallituksen Kiinteistökehityksen vastuuhenkilöltä. Metsähallituksen Kiinteistökehitys on vastuussa valtion retkeilyalueiden kehittämisestä.

Metsähallituksen uudistetun ympäristöoppaan myötä uudistettiin myös retkeilyalueiden metsänhoitoa koskeva ohjeistus. Retkeilyalueilla suositaan peitteellisiä metsänkäsittelymenetelmiä, jolloin metsikkö säilyy koko ajan puustoisena.

Eduskunnan myöntämän lisärahoituksen turvin Metsähallituksen Luontopalvelujen tarkoituksena on suunnitella kestävä, kysyntää vastaava ja kustannustehokas laituriratkaisu Manamansalon Teeriniemeen.

Valtion retkeilyalueiden kehittäminen jatkuu. Jokaiselle retkeilyalueelle laaditaan masterplan-suunnitelma, jonka mukaan kehittämistyö etenee. Suunnitelmien laatiminen aloitetaan vuonna 2019.

Lisätietoja:
Metsähallitus Metsätalous Oy, tiimiesimies Ahti Juntunen, p.0400-344319 (metsäasiat)
Metsähallitus Luontopalvelut, kenttäpäällikkö Jouni Kosonen, p. 0206396669 (laituri)