Julkaistu 18.12.2019

Metsähallitus luopuu klassisista verkonmerkeistä

Perinteiset muoviset pyydysmerkit häviävät valtion vesiltä vuodenvaihteen jälkeen. Vuosikymmenten ajan kalastajat ovat kiinnittäneet pyydyksiin pienen muovisen lätkän osoittamaan valvojalle, että lupa on maksettu. Muovimerkkien poistaminen on osa Metsähallituksen ympäristötavoitetta luopua muovin käytöstä vähitellen kokonaan.

Jatkossa Metsähallituksen luvat pystytään tarkastamaan yhteystiedoista, jotka on nykyisinkin laitettava pyydyksiin. Pyydyksistä on löydyttävä vähintään kalastajan nimi ja puhelinnumero. Tämä koskee paitsi Metsähallituksen pyydysalueita myös kaikkia kalavesiä, sillä pyydyksistä on nykyisen kalastuslain mukaan aina löydyttävä kalastajan nimi ja yhteystiedot.

Koko syksyn ajan erävalvonta on testannut uutta valvontatyökalua. Yhteystietojen perusteella valvonta voi tarkastaa, onko kalastuslupa kyseiselle alueelle voimassa.

Metsähallituksen pyydyslupia voi alkaa hankkia 18. joulukuuta. Lupia voi hankkia kuten ennenkin palvelunumerosta 020 69 2424. Ensimmäistä kertaa lupia voi ostaa myös Eräluvat-verkkokaupasta, sillä enää asiakaspalvelun ei tarvitse postittaa kalastajalle muovisia merkkejä.

Seuraavat Ylä-Lapin pyydysluvat myydään ainoastaan Ylä-Lapin luontokeskusten kautta:

1272 Enontekiön verkkovedet
1284 Kiertämäjärvet
1287 Kuutusjärvi
1288 Kopsusjärvi
1289 Luirojärvi
1290 Verkkolupa Inarijärvi
1291 Verkkolupa Inarin sivuvedet.

Seuraavilla alueilla myynti alkaa vasta 7.1.2020:

1290 Verkkolupa Inarijärvi (Myydään ainoastaan Ivalon/Siidan kautta)
7007 Kuivasaari
7008 Haukivesi
7009 Pihlajavesi
7011 Haapaselkä–Tolvanselkä
7014 Puruveden yleisvesi
7015 Pyhäselän yleisvesi
7016 Oriveden yleisvesi.

Kalastajat hankkivat Metsähallituksen pyydysalueille vuosittain noin 4000–5000 kalastuslupaa. Metsähallituksella on yhteensä 62 pyydysaluetta, joista jokainen sisältää useita vesialueita.

Pyydyskalastus valtion alueilla tarkoittaa kalastusta verkoilla, katiskoilla, syöttikoukulla, rysällä, pitkälläsiimalla, atraimella (tuulastus), harppuunalla tai jousella. Pyydysluvat ovat pyynti- tai venekuntakohtaisia, ja ne ovat voimassa kalenterivuoden. Pyydyslupa on tarkoitettu vapaa-ajan kalastukseen. Kaupallisen kalastuksen luvat myönnetään erikseen.

Lisätietoja:

Ylitarkastaja Olli Urpanen, Metsähallitus (kalastus) olli.urpanen(at)metsa.fi, puh. 0206 39 5056
Ylitarkastaja Juha Ahonen, Metsähallitus (erävalvonta) juha.m.ahonen(at)metsa.fi, puh. 0206 39 7060