Julkaistu 24.5.2018

Metsää uudistetaan: yli 20 miljoonaa taimea valtion metsiin

Vuotuinen metsänuudistaminen on käynnistynyt valtion metsissä. Kevät- ja syysistutusten 23 miljoonaa taimea odottavat istuttajaansa.

”Istutukset ovat käynnistyneet Etelä-Suomessa. Kevät on edennyt viime vuotista nopeammin, joten kesäkuun alussa istutuksiin päästään myös pohjoisempana”, kertoo Metsähallituksen metsänhoitojohtaja Heikki Savolainen.

Uudistusalalle perustetaan aina uusi metsä joko istuttamalla tai kylvämällä siemeniä. Valtion metsistä noin 20 prosenttia uudistuu luontaisesti. Pääosa istutettavista taimista on männyn- ja kuusentaimia.

Tänä vuonna Metsähallituksen metsureiden ja Metsätalous Oy:lle urakoivien metsäpalveluyritysten apuna taimia istuttavat 260 nuorta kesätyöntekijää. Valtaosa nuorista aloittaa kesätyöpestinsä koulujen loputtua kesäkuun alussa. Sen lisäksi Metsähallitus palkkaa kesän ajaksi kymmeniä metsäalan ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijoita harjoittelijoiksi.

Lisätietoja:
Metsähallitus Metsätalous Oy, metsänhoitojohtaja Heikki Savolainen, p. 0400 234 976.