Julkaistu 18.7.2019

Lyhytaikaiset kalastusluvat kasvattaneet suosiotaan

Kalastonhoitomaksuja on myyty jo noin 172 000 kappaletta ja lähes 7 miljoonan euron edestä. Kertymä on myyntivuoden alusta asti ollut suurempi kuin kertaakaan kalastonhoitomaksun historiassa. Silti kasvunvaraa on edelleen.

Myös ravustus edellyttää kalastonhoitomaksua. Kuva: Aku Ahlholm / Metsähallitus

Kalastonhoitomaksuista on kesäkuun loppuun mennessä kertynyt 6 974 000 euroa. Viime vuonna vastaavaan aikaan kertymä oli 6 591 000 euroa. Aiemmin kokonaismyynti on jäänyt hieman alle 9 miljoonaan euroon, mutta nyt on toivoa päästä vihdoin tuon haamurajan yli.

Vuosimaksuja on myyty 150 000, viikkomaksuja 11 000 ja päivämaksuja niin ikään 11 000 kappaletta. Eduskunnan korotettua kalastonhoitomaksun hintoja on lyhyiden lupien suosio kasvanut vuosilupien kustannuksella. Niin viikko- kuin päivälupien osalta näyttää siltä, että tänä vuonna tehdään uudet ennätykset: esimerkiksi viime vuonna määrä on tässä vaiheessa ollut noin tuhat kappaletta vähemmän.

On odotettavaa, että loppukesän aikana lyhyiden lupien myynti kiihtyy entisestään. Kuitenkin myös vuosimaksu on yhä edelleen varteenotettava vaihtoehto, sillä se on huoleton satunnaisestikin kalastavalle ja siihen sisältyy postitse kotiin saapuva Suomu-aikakauslehti kalastuskortteineen. Maksun voi myös nähdä sijoituksena luontoon.

Kalastusmaksuilla huolehditaan vastuullisuudesta

Kalastuslain mukaan kalastonhoitomaksu tulee maksaa, jos on iältään 18–64-vuotias ja kalastaa vieheellä tai pyydyksillä tai ravustaa. Eri tutkimusten perusteella on arvioitu, että kalastonhoitomaksun jättää syystä tai toisesta maksamatta suuri joukko maksuvelvollisia. Nyt kuitenkin suunta näyttää olevan parempaan päin, joskin kaikkia viesti kalastonhoitomaksun merkityksestä kalastuksen tulevaisuudelle ei näytä edelleenkään tavoittaneen.

Yleisimmin kalastonhoitomaksu maksetaan, koska sen tiedetään olevan edellytys lailliselle kalastamiselle. Yli kolmannes maksaa kalastonhoitomaksun, koska sen tuotot menevät hyvään tarkoitukseen eli kotimaisten kalavesien ja kalakantojen kehittämiseen sekä kalastajien neuvontaan ja valvontaan. Tänä vuonna on erityisesti tullut suosituksi ostaa kalastonhoitomaksu lahjaksi.

Kalastonhoitomaksun voi maksaa Eräluvat.fi-verkkokaupassa, palvelunumerossa 020 69 2424, Metsähallituksen luvanmyyntipisteissä ja R-kioskeilla. Kalastuskortti on henkilökohtainen, joten maksun yhteydessä kysytään nimi, yhteystiedot ja syntymäaika. Kalastonhoitomaksun hinta on 45 euroa koko vuosi, 15 euroa viikko ja 6 euroa päivä.

Lisätietoja

Eräluvat.fi/kalastonhoitomaksu

Laura Ticklén, erikoissuunnittelija, Metsähallitus Eräpalvelut
040 480 6832, laura.ticklen(at)metsa.fi

Maa- ja metsätalousministeriö
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset
Luonnonvarakeskus
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö ry
Kalatalouden Keskusliitto
Suomen sisävesiammattikalastajien liitto ry
Suomen Ammattikalastajaliitto ry