Julkaistu 12.3.2020

Hossan ranta-asemakaava mahdollistaa monenlaisen liiketoiminnan suositun kansallispuiston vieressä – Kunta ja Metsähallitus etsivät yrittäjiä

Suomen juhlavuonna 2017 avattu Hossan kansallispuisto on vakiinnuttanut vuosittaisen kävijämääränsä sataan tuhanteen. Ranta-asemakaava Luontokeskuksen ympäristöön kansallispuiston portille valmistui viime vuonna. Näistä lähtökohdista näkymät luontomatkailun kehittämiselle ovat mainiot.

Hossa eroaa monista muista matkailualueista paitsi sijaintinsa myös erämaisen luonteensa vuoksi. Kävijätutkimusten mukaan Suomen kansallispuistojen vierailijamäärien kasvu on jatkunut jo yli 15 vuotta. Matkailijat maailmalla arvostavat yhä enemmän puhdasta, turmeltumatonta ympäristöä, lumista talvea ja arktista kesää, turvallisuutta, hiljaisuutta ja aitoa luonnon elämyksellisyyttä. Kaiken sen voi kokea Hossassa.

Suomussalmen kunnanjohtaja Erno Heikkinen kertoo tuoreesta Suomussalmen paikallisylpeys -käsikirjasta, joka esiteltiin tammikuussa Matka 2020 -messuilla, ja joka sai osakseen suurta mielenkiintoa.

– Suomussalmen kannattaa erottautua muista tyypillisistä, luontoa ja vuodenaikoja korostavista suomalaisista matkailukohteista kääntämällä heikkoudet vahvuuksiksi. Kaukana kaikesta onkin erämaisuutta, irtiotto arjesta tai hidasta matkailua (slow tourism). Kansainvälisen matkailun tulevien vuosien trendeissä näkyvät luonto ja hyvinvointi, pienemmät matkakohteet, esteetön matkailu ja paikallinen ruoka. Nämä trendit tukevat suoraan suomussalmelaista matkailuelinkeinoa, jos niitä vain osataan oikein hyödyntää.

Metsähallitus tukee kestävää ja ilmastoviisasta matkailua monin tavoin. – Vahvistetussa ranta-asemakaavassa pystymme osoittamaan luontokeskuksen läheisyyteen useita rakennuspaikkoja hienoin vesistönäkymin lähes Öllörin rantaan ulottuvilla tonteilla, Metsähallituksen kaavoitusinsinööri Jarkko Mähönen kertoo. Järvi on erittäin kirkasvetinen ja kalaisa, ja kaikki tontit ovat liitettävissä kunnallistekniikkaan. Alueelle voi rakentaa esimerkiksi hotellin.

Käsikirjaan liittyen Erno Heikkinen antaa lupauksen Hossasta kiinnostuneelle yrittäjälle, sijoittajalle tai muulle toimijalle: – Lupaan, että autamme yhdessä kuntamme matkailu- ja elinvoimaosaajien kanssa yritystä löytämään potentiaalisia palvelukonsepteja ja syventämään matkailun tarinallisuutta, johon meillä paikallistoimijoina on hyviä eväitä.

Lisätiedot:

Erno Heikkinen, kunnanjohtaja Suomussalmi, 044 7773344, erno.heikkinen@suomussalmi.fi
Jarkko Mähönen, kaavoitusinsinööri, Metsähallitus Kiinteistökehitys, 040 5406266, jarkko.mahonen@metsa.fi
Timo Karhapää, kehittämisen asiantuntija/yritysasiakkuudet, Metsähallitus Kiinteistökehitys, 040 7588882, timo.karhapaa@metsa.fi

Lue lisää matkailijoiden käyttäytymisestä Matkailun toimialaraportista

Tutustu Suomussalmen paikallisylpeys -käsikirjaan

Tutustu Hossan kaavakarttaan