Julkaistu 13.6.2018

Hossan kansallispuisto juhlii ensimmäistä vuottaan

Hossan kansallispuiston ensimmäistä vuosipäivää juhlitaan lauantaina 16.6. Hossan kesäkarkeloissa. Kansallispuistostatuksen mukanaan tuoma tohina näkyy edelleen niin puistoa ylläpitävän Metsähallituksen Luontopalvelujen kuin lähiseudulla palveluja tuottavien yrittäjien toiminnassa.

– Paikallistaloudelliset vaikutukset ovat moninkertaistuneet viidessä vuodessa alustavien kävijätutkimustulosten perusteella. Kasvu on ollut suurempaa paikallistaloudellisissa vaikutuksissa kuin kävijämäärissä eli keskimääräiset viipymät ovat pidentyneet selvästi, kertoo Metsähallituksen suunnittelija Tuuli Turunen.

Hossaan on rakennettu uutta viime vuosina ja rakennustyömaa on edelleen tyypillinen näky pienessä Hossan kylässä. Camping Hossan Lumon pihapiiriin on ilmaantunut viime vuosien aikana aivan uutta ja vanhaa on kunnostettu.

– Kansallispuiston perustaminen on antanut varmuutta investointien toteuttamiseen. Leirintäalueemme tuoreimmat lisäykset, kaksi rantasaunaa järvinäkymillä valmistuivat juuri sopivasti kesän alkuun, iloitsee omistaja Maija Daly.

Kansallispuiston kesäkausi onkin lähtenyt käyntiin hyvässä vireessä. Toukokuun lämpimät viikonloput eivät jääneet retkeilijöiltä hyödyntämättä.

– Edessä on työntäyteinen kausi. Tänä kesänä meillä on enemmän henkilökuntaa kuin koskaan aikaisemmin, kommentoi Hossan luontokeskuksen yrittäjä Timo Korhonen, Experience KL oy.

Kansallispuistossa rakennetaan edelleen uusia retkeilyrakenteita. Metsähallitus ottaa mielellään vastaan palautetta esimerkiksi opasteista ja esteettömistä reiteistä. Juuri nyt puistossa kannattaa suunnata vaikkapa Kokalmuksen kierrokselle patikoiden tai maastopyörällä.

– Kapealla Hoiluansärkällä voi nyt kuunnella käen kukuntaa ja kuikan huutoja kaikuina ympäröivistä vesistä. Soilla taas kukkivat yhtä aikaa suopursu, suokukka, tupasvilla ja hilla. Alkukesä on mainiota aikaa retkeillä, jos haluaa välttää hyttyset kansallispuistovisiitillä! vinkkaa Tuuli Turunen.

Metsähallitus ja Hossan yrittäjät toivottavat kaikki kansallispuiston ystävät tervetulleeksi juhlimaan kansallispuiston 1-vuotissynttäreitä lauantaina 16.6. Huosilammen isolle laavulle. Hossan kesäkarkeloissa on luvassa musiikkituokio lapsille, puuharasteja, metsäpelejä, ilmaista välinetestausta ja tietysti pannukahvit.

Lisätietoja:

Hossan kansallispuisto (www.luontoon.fi/hossa)