Julkaistu 28.5.2018

Ei avotulta metsäpalovaroituksen aikaan edes retkeilykohteiden rakennetuille tulipaikoille

Koko maassa on voimassa metsäpalovaroitus, ja se on muuttumassa historiallisen korkeaksi. Retkikelit ovat hienon sään takia olleet upeat, mutta retkikahvit kannattaa nyt ottaa mukaan termoksessa. Avotulta ei saa tehdätällä hetkellä minnekään. Ei edes rakennetuille tulipaikoille.

Metsäpalovaroitus tarkoittaa sitä, ettei avotulta saa tehdä. Sitä ei saa tehdä edes rakennetuille tulipaikoille kansallispuistoihin ja muille retkikohteille. Jokaisen tulee toimia niin, ettei maastopalon vaaraa synny.

Metsäpalovaroituksen aikana avotulen teko on AINA kielletty muualla kuin hormilla varustetuissa, maasta eristetyissä tulisijoissa. Joissain paikoin paloviranomainen on kieltänyt myös hormillisten tulisijojen käytön. Seuratkaa paloviranomaisten tiedottamista. Maasto on todella, todella kuivaa ja syttymisherkkää. Toimi siis vastuullisesti, äläkä sytytä avotulta. Älä käytä edes esimerkiksi kertakäyttögrilliä, sillä siitäkin voi tuli levitä maapohjan kautta tai kipinöinnin vuoksi.

Jos näet maastopalon, ilmoita asiasta välittömästi hätänumeroon 112. On tärkeää, että sammutustyöt päästään aloittamaan mahdollisimman pian. Pelastuslaitokset suosittelevat 112 Suomi -sovelluksen lataamista kännykkään. Sovelluksen kautta hätänumeroon soitettaessa onnettomuuspaikan tarkka sijainti välittyy hätäkeskukselle automaattisesti ja apu löytää nopeammin perille.

Hallittuja metsien ennallistamispolttoja tehdään myös metsäpalovaroituksen aikana, mutta ne tehdään aina metsäammattilaisten valvonnassa. Ennallistamispolttoihin valmistaudutaan huolella, niistä on ilmoitettu pelastuslaitokselle. Polttoalueet on rajattu maastoa kastelemalla ja palokujin. Alueella on henkilökuntaa huolehtimassa palon sammutuksesta ja riittävän pitkästä jälkivalvonnasta.