Julkaistu 19.9.2018

500 kilometriä vaellusta ja 600 litraa roskia pois

Reppuretki.fi ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun vaeltajat keräsivät Muotkatunturin erämaa-alueelta Inarista ja Utsjoelta kuuden päivän aikana 600 litraa luontoon jätettyjä roskia Kansainvälisen siivouspäivän innoittamana.

47 vaeltajaa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta pakkasi roskapussit rinkkoihinsa maastoon lähtiessään. Kuuden päivän vaelluksella he kävelivät yhteensä noin 500 kilometriä ja keräsivät Muotkatunturin erämaa-alueelta retkeilijöiden, kalastajien ja metsästäjien jättämiä roskia.

Alueelta löytyi muun muassa säilyke- ja oluttölkkejä, foliota, lasipulloja ja muovia. Suurin pois tuotu esine oli hylätty laavukangas ja pienin metallinen uistin. Roskaa kertyi useita jätesäkillisiä ja litroissa noin 600. Metsähallituksen Lapin Luontopalvelut haki roskat vietäväksi jätteiden käsittelyyn.

– Olemme opiskelijoidemme kanssa vaeltaneet Muotkan erämaassa vuosikymmenien ajan. Haluamme jatkossakin päästä nauttimaan puhtaasta luonnosta. Siksi kannustammekin muutkin retkeilijät osallistumaan siivoustalkoisiin retkeilyalueilla ja kansallispuistoissa, kertoo lehtori Tommi Pantzar Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta.

– Olen kulkenut Muotkalla yli 25 vuoden ajan, ja alue on minulle erittäin rakas, kertoo Muotkan roskatempauksen ideoinut eräopas Olli Järvenkylä Reppuretki.fistä.

– Roskien ennaltaehkäisy kannattaa aloittaa jo ennen vaellusta. Jätä turhat pakkaukset pois, käytä kestoastioita tai -pusseja, vinkkaa Järvenkylä.

World Cleanup Day kokosi ihmiset ympäri maailman toimimaan puhtaamman ympäristön puolesta. Ympäristöä siivottiin samanaikaisesti 150 maassa.

Lisätietoa
Muotkatunturit on yksi maamme kahdestatoista erämaa-alueesta. Erämaat ovat laajoja, asumattomia ja tiettömiä. Muotkatunturin erämaa-alue on erämaista erämaisin: merkittyjä reittejä ei ole ja autiotupia on vähän.