Pohjoisella Selkämerellä, Merenkurkussa ja Perämerellä menneinä vuosikymmeninä yleisenä esiintynyt merikutuinen harjus on taantunut huomaamatta sukupuuton partaalle. Metsähallitus on yhdessä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen kanssa aloittanut pelastusoperaation meriharjuskannan elvyttämiseksi ja palauttamiseksi elinvoimaisena entisille asuinsijoilleen.

Pohjanlahden rannikkoalueilla vielä 1950–60-luvuilla paikoin runsaanakin tunnettu ja virkistyskalastajien suosima merikutuinen harjus on hävinnyt lähes kokonaan useimmilta Suomen puoleisilta esiintymisalueiltaan. Uusimmassa Suomen lajien uhanalaisuuden luokittelussa harjuksen merikannat on luokiteltu äärimmäisen uhanalaisiksi. Pohjanlahden meriharjuksen ainutlaatuisuutta korostaa sekin, ettei missään muualla tiedetä olevan murtovedessä lisääntyviä harjuksia.

Meriharjuksen hoitosuunnitelma -hanke käynnistyi kesäkuun alussa 2014 ja sen tavoitteena on estää meriharjuskantojen häviäminen Suomesta. Hanke toteutetaan kahdessa vaiheessa. Vuoden 2014 aikana kootaan kirjallisuuteen ja haastatteluihin perustuva katsaus meriharjuskannan tilasta. Keväällä 2015 laaditaan hoitosuunnitelma, jossa määritellään tavoitteet ja toimenpiteet harjuskannan elvyttämiseksi.

Lisätietoa on hankkeen kotisivulla (eräluvat.fi).

Päivitetty viimeksi 30.5.2020