Vesiluonnon suojelu Metsähallituksessa

Metsähallituksen hallintaan kuuluu noin 610 000 hehtaaria vesialueita järvissä ja noin 2,8 miljoonaa hehtaaria merialuetta, yli puolet Suomen aluevesistä. Suurin osa on valtion yleisiä vesialueita, mutta myös moniin erilaisiin luonnonsuojelualueisiin sisältyy vesiä. Merialueille perustettuja kansallispuistoja on viisi: Itäisen Suomenlahden, Tammisaaren saariston, Saaristomeren, Selkämeren ja Perämeren kansallispuistot.

Meriluonto

Metsähallituksen Luontopalvelujen meribiologinen toiminta tuottaa laji- ja luontotyyppitietoa Itämeren meri- ja rannikkoluonnosta. Inventointitietoja käytetään, kun suunnitellaan valtion omistamien merialueiden hoitoa ja kestävää käyttöä. Tämä koskee etenkin virkistyskäyttöä ja meriluonnon monimuotoisuuden suojelua.

Työmme on osa maamme vedenalaisen meriluonnon inventointiohjelmaa (VELMU). Metsähallitus tekee myös tiivistä yhteistyötä muiden alueellisten toimijoiden kanssa ja kansainvälisissä tutkimushankkeissa.

Teemme myös alueiden hoidon ja käytön suunnittelua, lajien ja luontotyyppien seurantaa sekä saariston ja rannikon kulttuuriperintökohteiden kartoitusta ja hoitoa.

Meriluonnon inventoinnin ja suojelun yhdyshenkilöt Metsähallituksen Luontopalveluissa:

  • Itäinen Suomenlahti (Helsinki–Kotka): Maiju Lanki
  • Läntinen Suomenlahti (Helsinki–Hangon itäpuoli): Aija Nieminen
  • Saaristomeri ja Selkämeren eteläosa (Hangon länsipuoli–Siipyy/Merikarvia): Heidi Arponen
  • Selkämeren pohjoisosa, Merenkurkku ja Perämeri: Essi Keskinen
  • meriluonnon inventoinnin ja suojelun kehittäminen ja koordinointi: Anu Riihimäki

Kosteikot

Kansainvälisen Ramsar-kosteikkosopimuksen määritelmän mukaan kosteikkoja ovat kaikki sisävedet, suot ja muut vesiperäiset maat sekä merialueet kuuden metrin syvyyteen asti, siis suurin osa suojelualueverkostostamme.

Suojeluarvoiltaan merkittäviä rantakosteikkoja löytyy niin sisävesien kuin merenkin rannikolta. Kaikki Suomen 49 nimettyä, kansainvälisesti merkittävää Ramsar-kosteikkokohdetta ovat myös Natura 2000 -alueita. Metsähallitus hoitaa kosteikkoja pääosin suojelualueilla, mutta myös niiden ulkopuolella, esimerkiksi kunnostamalla metsätalousalueiden ojitettuja soita riistan ja muun luonnon kannalta parempaan tilaan.

Sisävesiluonto

Metsähallitus hallinnoi ja hoitaa sisävesiluontoa ja kalakantoja omistamillaan vesialueilla yli 600 000 hehtaarin alalla. Tehtäviimme kuuluu suojelualueiden sisävesiluonnon kartoitus ja hoito alueiden hoidon ja käytön tueksi sekä kalakantojen hoito ja kalastuksen järjestäminen siihen soveltuvilla alueilla.

Valtion vesialueidenhoidon lisäksi toimimme aktiivisesti yhteistyössä osakaskuntien, kalatalousalueiden ja vesienhoidon viranomaistahojen kanssa.

Sisävesiluonnon inventoinnin ja suojelun yhdyshenkilöt Metsähallituksen Luontopalveluissa ja Eräpalveluissa:

  • Sisävesiluonnon inventoinnin ja suojelun kehittäminen ja koordinointi: Jari Ilmonen, Luontopalvelut
  • Kalastuksen kehittäminen ja koordinointi: Mikko Malin, Eräpalvelut

Lisätietoa