Raakku eli jokihelmisimpukka

Jokihelmisimpukka eli raakku (Margaritifera margaritifera) on erittäin uhanalaiseksi (EN) luokiteltu virtavesiemme nilviäislaji. Se saattaa elää jopa yli 200-vuotiaaksi ja on näin maamme pitkäikäisin eläinlaji. Raakkuja esiintyy meillä vielä hieman yli sadassa erillisessä virtavesistössä, mutta vain pieni osa Pohjois-Suomen kannoista lisääntyy enää säännöllisesti.

Raakkukantojen heikkeneminen on ihmistoiminnan monivaiheisen jatkumon tulos. Lajin jokielinympäristöjä on muokattu jo satojen vuosien ajan uittoperkauksin ja vesivoiman tarpeisiin. Tästä on aiheutunut paitsi suoria haitallisia muutoksia itse elinympäristöön myös raakulle elinkierrossaan välttämättömien väli-isäntälajien, lohen ja taimenen, vaellus- ja lisääntymismahdollisuuksien estyminen jokien patoamisen seurauksena.

Raakku on ensimmäinen lailla rauhoitettu selkärangaton eläinlaji Suomessa

Monisatavuotinen helmenpyynti oli juuri ennen lajin rauhoittamista vuonna 1955 tehokkaimmillaan ja tuhoisimmillaan sukeltamisessa käytettyjen paineilmalaitteiden yleistymisen takia. Sen jälkeen suo- ja metsäojitukset ovat heikentäneet edelleen vedenlaatua lähes kaikissa Suomen vesistöissä pohjien liettymisen kautta. Tämä kehitys on ollut erittäin haitallista raakun lisääntymiselle, koska joen pohjasedimentin happiolosuhteilla on etenkin raakun varhaisten poikasvaiheiden selviytymiselle ratkaiseva merkitys.

Raakun suojelu

Lajin suojelutyö on aloitettu uusien raakkuesiintymien kartoittamisella ja kantojen tila-arvioiden tekemisellä tunnettujen populaatioiden osalta. Joitakin tällä hetkellä lisääntymättömiä raakkukantoja on myös ryhdytty elvyttämään raakun toukkavaiheen ja väli-isäntäkalanpoikasten allaskasvatuksen avulla. Ensiapuna pidettävän laitoskasvatuksen alustavat tulokset ovat olleet rohkaisevia. Konkreettisten suojelutoimien laajempi vaikuttavuus vaatisi kuitenkin niin raakun kuin sen väli-isäntälajien lohen ja taimenen hyväksi tehtäviä elinympäristökunnostuksia. Kunnostustoimenpiteiden pitäisi kohdistua sekä uoman rakenteeseen että koko valuma-alueen maankäyttötapoihin kiintoainekuormituksen minimoiseksi.

Raakun suojelun tehostamiseksi tarvitaan myös ajantasaista ja luotettavaa tiedonkulkua viranomaisten ja maankäyttöön liittyvien eri toimijoiden välillä virtavesiin kohdistuvien haitallisten vaikutusten ehkäisemiseksi. Parhaillaan valmisteilla olevassa raakun suojelustrategiassa ja toimenpideohjelmassa on tarkoitus etsiä ja määritellä sellaisia kokonaisvaltaisia keinoja, joilla pystyttäisiin saavuttamaan lajin suotuisan suojelun taso tulevaisuudessa.

Virtavesien vanhus

Raakulla ei mene kaksisesti, sillä se on erittäin uhanalainen. Vesistörakentaminen on estänyt tai haitannut sen isäntäkalalajien vaellusta, myös ojitukset ja turpeenotto ovat huonontaneet lajin elinalueiden vesistöjen tilaa. Aikoinaan raakkukantoja harvensi myös helmenpyynti, mutta sitä ei ole saanut tehdä enää vuoden 1955 jälkeen.

Olisi hyvä merkki, jos raakkupopulaatiossa olisi paljon myös nuoria raakkuja, mutta nykyisin lähes kaikissa raakkuesiintymissä suurin osa on vanhoja yksilöitä. Se ei luonnollisesti ennusta populaatiolle hyvää tulevaisuutta.

Ilmainen ja tehokas vedenpuhdistin

Raakku paiskoo hommia meidänkin hyväksemme ihan vaan paikallaan ollen. Se suodattaa 50 litraa vettä vuorokaudessa ravintoa haaliessaan. Tuhat raakkua suodattaa siis 50 000 litraa/vrk ja 100 000 raakkua 5 miljoonaa litraa!
Kun raakkuja voi puhtaassa luonnontilaisessa joessa olla jopa 1000 neliömetrillä, voi kuvitella, kuinka tehokas ilmainen vedenpuhdistamo joessa on. Raakku onkin avainlaji, joka samalla luo erinomaisen elinympäristön muille eliölle. Kun avainlaji katoaa ekosysteemistä, katoaa sen mukana moni muukin laji.

Vanha ja erittäin vanha

Raakku eli jokihelmisimpukka on Suomen pitkäikäisin eläinlaji, sillä se elää yli 100-vuotiaaksi, ja ennätysyksilöt ovat 280-vuotiaita. Evolutiiviselta iältäänkin raakku on huippua, sillä se eli jo samoihin aikoihin dinosaurusten kanssa, mutta eipä kuollut siinä samassa meteoriittirytäkässä kuin huomattavasti isommat kanssaeläjänsä. Ei siis sössitä tätä nyt ja olla meteoriittia tehokkaampia lajin hävittämisessä.

Ei pelkkä kovakuorinen limamöykky

Raakulla on lihaksia, usko tai älä. Muun muassa lihaksikas jalka. Kuoren sulkemiseen tarvitaan vielä pari muutakin lihasta. Raakku vetää vettä ja siinä olevia ravintohiukkasia sisäänsä kuoren reunassa heiluvilla sifoilla. Hengitys tapahtuu kiduksilla.

Se liikkuu sittenkin – yhdellä jalalla

Ei raakulla ole kuin yksi jalka, mutta onpa sitäkin lihaksikkaampi. Ei se mikään ihmisjalan näköinen ole. Eikä raakku mikään pikajuoksija ole, mutta liikkuupa kuitenkin. Jos just nykyelinpaikka ei ole hyvä, niin voi sitten hissukseen siirtyä jalallaan parempaan paikkaan.

Elämä alkaa alle millin pätkänä

Koirasraakku purskauttaa siemennesteensä veteen naaraiden vastaanotettavaksi. Muutamien viikkojen päästä alle millinen toukka purskahtaa muutaman miljoonan sisaruksen kanssa äitiraakusta veteen.

Glochidiumiksi tai glokidioksi sanottu toukka pitää vielä miniatyyrikuorensa tiukasti kiinni, kunnes löytää nuoren taimenen tai lohen isännäkseen ja kiinnittyy sen kiduksiin. Siellä se elelee vuoden kerran ja pudottautuu sitten virtaveden sora- tai hiekkapohjalle. Pohjaan kaivauduttuaan raakku jatkaa kasvuaan, mutta hitaasti. Jälkeläisiä se pystyy tuottamaan parikymppisenä, mutta pysyy viriilinä vielä vanhuksenakin. Elinaikanaan se voi tuottaa satoja miljoonia toukkia.

Lisätietoa