Korsnäsin merituulivoimahanke

Metsähallitus ja Vattenfall allekirjoittivat joulukuussa 2022 sopimuksen Suomen ensimmäisen avomerialueen tuulivoimahankkeen kehittämisestä ja rakentamisesta. Tuulivoimahanke, jonka suunniteltu kapasiteetti on korkeintaan 2,5 GW ja vuosituotanto arviolta 7 TWh, rakennetaan merelle Korsnäsin kunnan edustalle, maamme länsirannikolle. Hanke valmistuu 2030-luvulla.

Korsnäsin merituulivoimahanke on erittäin merkittävä uusi avaus kohti Suomen ilmastotavoitteiden toteuttamista ja se vahvistaa Suomen energiaomavaraisuutta ensi vuosikymmenellä.

Korsnäsin merituulivoimahanke:

  • Korsnäsin merituulivoimahanke oli Metsähallituksen ensimmäinen merituulivoimahankeoikeuksien kansainvälinen huutokauppa.
  • Investoinnin kokonaisarvo on arviolta 2-3 miljardia euroa sen valmistuttua 2030-luvulla.
  • Sähkön vuosituotanto on arviolta 7 TWh, mikä vastaa noin 350 000 sähkölämmitteisen omakotitalon sähkönkulutusta.
  • Nimellinen kapasiteetti on korkeintaan 2,5 GW, mikä vastaa 36 prosenttia Suomen tuulivoimakapasiteetista vuonna 2023.
  • Tuulivoimahankeenn rakentava ja sitä käyttävä kumppani valittiin Metsähallituksen järjestämässä kansainvälisessä huutokauppamenettelyssä.
  • Huutokauppamenettely perustuu Metsähallituksen tehtävään hallinnoida valtion omistamia maa- ja vesialueita.

Fossiilivapaata energiaa luontoarvoja kunnioittaen

Ajankohtaista

Vattenfall valittiin joulukuussa 2022 kehittämään ja rakentamaan Korsnäsin merituulivoimahanketta.

Ajankohtaista-palstalla kerromme tuoreimmat Korsnäsin merituulivoimahankkeen uutiset. Täältä löydät myös Vind Café -sidosryhmätilaisuuksien ajankohdat.

Ympäristövaikutusten arviointi

Metsähallitus ja Vattenfall ovat toimittaneet ELY-keskukselle Korsnäsin merituulivoimahanketta koskevat arviointiohjelmat.

Esittelymateriaalit

Täältä löydät Korsnäsin merituulivoimahanektta esittelevää materiaalia, kuten videoita ja karttoja sekä muuta aineistoa.

Hankkeen taustaa

Korsnäsin edustan merituulivoimahankkeen taustalla on maakuntakaava ja merialuesuunnitelma.

Valittu alue soveltuu tuulivoiman tuotantoon monista näkökulmista katsottuna.