Julkaistu 27.2.2020

Valon lomakylä etenee Saariselällä

Metsähallitus ja Valo Investments Group Holding Oy (myöhemmin Valo) ovat tehneet kaupat Saariselän rinnealueella sijaitsevasta tontista. Kauppa on osa kokonaisuutta, jossa Valo on sopinut ostavansa Metsähallitukselta 24 ja Inarin kunnalta 25 tonttia seuraavien vuosien aikana. Valo osti ensimmäiset tontit Saariselältä maaliskuussa 2019.

– Meillä on valmistumassa kaksi mallitaloa tämän kevään aikana. Näitä mallitaloja käytetään markkinoinnissa kesän yli, ja tällä välin alueella jatkuu rakentaminen vilkkaasti kevään, kesän ja syksyn aikana. Tavoitteena on saada noin 20 huvilaa valmiiksi marraskuun loppuun mennessä, jolloin meidän ensimmäinen talvikautemme alkaa, Valo Finlandin toimitusjohtaja Taru Lehtonen kertoo.

Huvilat rakennetaan kotimaisesta lamellihirrestä ja viimeistellään korkeatasoisesti luonnon materiaalein. Kaikissa huviloissa on kolme makuuhuonetta omilla kylpyhuoneilla sekä saunatiloissa poreallas. Huviloista aukeaa upeat näköalat panoraamaikkunoista Urho Kekkosen kansallispuistoon. Modernit huvilat vuokrataan yhteistyössä hollantilaisen, korkealuokkaisia loma-asuntoja välittävän Dutchenin kanssa.

– Projekti on otettu innostuneesti vastaan ja olemme saaneet paljon kyselyitä matkanjärjestäjiltä ja suoraan matkailijoilta. Huvilat koetaan erittäin laadukkaiksi ja näyttää sille, että saamme houkuteltua alueelle lisää maksukykyisiä asiakkaita, Lehtonen iloitsee.

– On hienoa, että Valon ennakkomarkkinointi on sujunut positiivisesti ja investoinnit Saariselälle jatkuvat, Metsähallituksen kaavoitusinsinööri Tanja Hämäläinen sanoo. – Uuden kansainvälisen toimijan mukaantulo lisää asiakkaiden kirjoa ja mahdollistaa varmasti tulevaisuudessa myös uutta palvelutarjontaa, Hämäläinen lisää.

– Metsähallituksen vastuullisuusohjelman mukaan tavoitteenamme on lisätä maakuntien elinvoimaisuutta ja edistää työllisyyttä. Valon Suomeen tekemä investointi on omiaan edesauttamaan tätä tavoitetta, Hämäläinen sanoo.

– Erityisen iloisia olemme siitä, että Valo käyttää rakennusmateriaalina kotimaista puuta ja muita luonnonmateriaaleja, Hämäläinen jatkaa. Korkealuokkainen majoitus houkuttelee matkailijoita viipymään alueella pidempään, jolloin matkan ilmastokuormitus pienenee, Hämäläinen sanoo. Matkailijoiden viipymän pidentäminen on yksi Metsähallituksen ilmasto-ohjelman tavoitteista.

Lisätiedot:
Metsähallitus, Kaavoitusinsinööri Tanja Hämäläinen, +358 40 186 9339, tanja.hamalainen@metsa.fi
Valo Investments Group Holding Oy, Toimitusjohtaja Taru Lehtonen, +358 44 985 1404, taru.lehtonen@valofinland.fi