Julkaistu 7.4.2020

Jotuca on valittu Suomen luontokeskus Haltian palvelutoiminnan kumppaniksi

Metsähallitus on valinnut kilpailutuksen perusteella Jotuca Oy:n Suomen luontokeskus Haltian palvelutoiminnan kumppaniksi. Valinta on osa Haltian toimintatapauudistusta. Jotuca ryhtyy hoitamaan Haltian asiakaspalvelua, Haltia Shopin toimintaa, kokous-, kongressi- ja näyttelyopastustoimintaa sekä tapahtumatuotantoa. Sopimuskausi on voimassa määräaikaisena 1.5.2024 saakka.

– Jotucan vahvuudeksi nousi kokonaistaloudellisuus, synergiahyödyt ja innovatiivisuus. Yrittäjä lähtee kehittämään Haltiaa luonnon virkistyskäytön ja luontomatkailun edistämiseksi alueen toimijoiden verkostomaisella yhteistyöllä. Suunnitelma osoittaa edelläkävijyyttä mm. digitaalisen asiakaspalvelun kehittämisessä ja tuotteistamisessa, sanoo aluejohtaja Henrik Jansson Metsähallituksen Rannikon Luontopalveluista.

– Haltia on täydellinen paikka lähteä nostamaan suomalaista luontomatkailua seuraavalle tasolle. Haluamme tarjota ihmisille uudenlaisia elämyksiä luonnossa, enkä voisi kuvitella Haltiaa parempaa paikkaa mistä käsin toimia. Helsinki on maailman luontopääkaupunki ja Haltia täydellinen lähtöpiste jokaiselle retkelle”, toteaa Antti Huttunen, Jotucan toimitusjohtaja.

Jotuca Oy on Retkipaikka.fi-verkkosivuston omistaja ja mukana Isojärven kansallispuiston Heretyn kämpällä toimivassa Outdoor Empire Oy:ssä.

Toimintatapauudistuksen tavoitteena on luoda Haltian julkisesta toiminnasta (luontokeskuksesta) sekä sen liiketoiminnasta kokonaisuus, joka asiakkaan näkökulmasta yhtenäisesti harjoittaa ja kehittää Haltian brändin mukaista luonnon virkistyskäyttö- ja luontomatkailutoimintaa. Metsähallitus vastaa edelleen Haltian toiminnallisesta kokonaisuudesta pitäen sisällään näyttelytoiminnan, luontokoulun, markkinoinnin koordinoinnin ja brändinhallinnan.

Haltian asiakaspalveluhenkilöstö jatkaa tehtävissään uuden työnantajan Jotucan palveluksessa erikseen määräytyvästä siirtymäajankohdasta lähtien.

Suomen luontokeskus Haltia

Suomen luontokeskus Haltia sijaitsee Nuuksion järviylängöllä hyvien retkeilymaastojen äärellä. Haltia on elämyksellinen vierailukohde, jonka näyttelyissä koko Suomen monipuolinen luonto esittäytyy. Haltiassa esitellään suomalaisen luonnon eläimiä ja maisemia etelän saaristoista Lapin tuntureille. Päänäyttelyn lisäksi Haltiassa on vaihtuvia erikoisnäyttelyitä, gallerianäyttelyitä ja ulkonäyttely.

Haltian laajaan ohjelmatarjontaan kuuluu lukuisia luontoaiheisia tapahtumia, opastuksia ja luontokoulutoimintaa ympäri vuoden. Haltiasta voi myös varata moderneja tiloja erilaisiin tapahtumiin, kuten kokouksiin ja juhliin. Monet yritysryhmät ovat löytäneet Haltian luonnonläheiset kokoustilat ja ympäristön virkistysmahdollisuudet.

Haltian kiinteistön omistaa Nuuksiokeskus Oy. Metsähallitus ja pääkaupunkiseudun kunnat rahoittavat Haltian toimintaa ja Metsähallitus on vuokralaisena Haltian kiinteistössä. Metsähallitus hallinnoi Haltian toiminnan kokonaisuutta mukaan lukien näyttely- ja luontokoulutoiminta. Haltian rakennus on arkkitehti Rainer Mahlamäen suunnittelema ja kalevalaisen taruston inspiroima.

Lisätietoja:
Metsähallitus, Rannikon Luontopalveult, aluejohtaja Henrik Jansson, puh. 0206394293, henrik.jansson(at)metsa.fi
Jotuca, toimitusjohtaja Antti Huttunen, puh. 040 821 0485, antti(at)retkipaikka.fi