Metsähallituksen historia

Metsähallinnon kehittyminen

Vuonna 1542 Ruotsi-Suomen Kuningas Kustaa Vaasa julisti asumattomat erämaat Jumalan, Kuninkaan ja Kruunun omaisuudeksi. Tästä sai alkunsa valtion maaomistus.

1800-luvulle tultaessa Suomen metsät olivat jo voimakkaassa käytössä. Merkittävimpiä käyttömuotoja noihin aikoihin asti olivat kaskeaminen sekä tärkeän vientituotteen, tervan, tuotanto. Tervanpoltto alkoi kuitenkin hiipua 1800-luvun alkupuolella, samalla kun puun käyttö sahateollisuuden tarpeisiin lisääntyi.

1800-luvun puolivälissä puun käyttö oli jo niin runsasta, että viranomaiset huolestuivat Suomenmaan metsien häviämisestä. Vuonna 1851 säädettiin tiukka metsälaki, jonka noudattamista valvomaan ja valtion maaomaisuudesta huolehtimaan perustettiin väliaikainen maanmittauksen ja metsänhoidon ylihallitus. Metsähallituksen historia alkoi vuonna 1859, kun Keisari Aleksanteri II allekirjoitti julistuksen metsänhoitolaitoksen perustamisesta. Sen toiminta-alueena olivat kruununpuistoiksi nimetyt valtionmaat, mutta myös ainakin muodollinen yksityismetsätalouden valvominen kuului metsänhoitolaitoksen tehtäviin.

Metsähallituksen rakenne ja tehtävät ovat muuttuneet ajan myötä useissa eri metsähallinnon uudistuksissa. Metsähallitus määrättiin vuonna 1921 asetuksella maa- ja metsätalousministeriön alaiseksi keskusvirastoksi, jonka tehtävänä oli ”hoitaa, valvoa ja edistää Suomen metsätaloutta”. Tämä on pysynyt peruslähtökohtana näihin päiviin asti, joskaan Metsähallituksen velvollisuudet eivät enää ulotu yksityismetsätalouden puolelle. Vuodesta 1983 alkaen Metsähallitus on hoitanut luonnonsuojelutehtäviä ympäristöministeriön ohjauksessa.

Vuonna 1994 Metsähallituksesta tehtiin valtion liikelaitos, jolloin monet virastoajan hallintotehtävät jäivät kokonaan pois Metsähallituksen toiminnan piiristä. Liikelaitosuudistuksen myötä Metsähallituksen eräät tulosyksiköt erikoistuivat omiksi tuotemerkeikseen, kuten matkailupalveluita tarjoava Villi Pohjola ja tontti- ja kiinteistökauppaan erikoistunut Laatumaa.

Viimeisin päivitys 26. marraskuuta 2010.
© Metsähallitus 2010
Metsähallitus, PL 94 (Vernissakatu 4), 01301 Vantaa, Vaihde 0205 64 100 Sivukartta | Palaute | Yleiset käyttöehdot