Jokirapu nappaa tiukasti kiinni auttavaan käteen
maaliskuun 2010 hyvä uutinen luonnon monimuotoisuudesta
Julkaistu 8.3. 2010
Kotoperäistä jokirapua uhkaa vierasperäisen täpläravun myötä rapuruton leviäminen. Jokirapukannan ja suomalaisen vesiluonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi Metsähallituksen luontopalvelut käynnistää nyt toimet, joihin kuuluu mm. reservaattialueiden perustaminen arvokkaille jokirapukannoille. Raputalouden toimintaohjelman tavoitteena on lisäksi turvata elinvoimaisten rapukantojen kestävä ja turvattu hyödyntäminen myös tulevaisuudessa.
Jäiden lähdettyä Metsähallituksen eräsuunnittelijat pääsevät aloittamaan käytännön työt jokirapukannan hyväksi. Pelastusoperaatio alkaa mahdollisten uusien elinympäristöjen paikantamisella Metsähallituksen hallinnoimilta valtion vesialueilta ja huipentuu ravustuskaudella tehtäviin koeravustuksiin.
Jokirapu on alueellisesti erittäin uhattu mm. täpläravun ja sen levittämän rapuruton vuoksi, mutta toisaalla on paljon elinvoimaisia jokirapukantoja.
– Oikein mitoitettu ravustus edistää koko rapukannan hyvinvointia ja on edellytyksenä rapukannan kehitykselle. Selvitämme keinoja hyödyntää olemassa olevaa elinvoimaista jokirapukantaa turvallisesti ja kestävästi, joka mahdollistaisi lupamyyntitulojen kohdentamisen uhattujen kantojen suojeluun, kertoo raputalouden toimintaohjelmaa valmisteleva eräsuunnittelija Anna Alaranta.
Lisätietoa: