Skip Navigation LinksEtusivu > Ajankohtaista > Tiedotteet 2010
 

Suomessa on nyt kaksi riistan mallitilaaWildlife Estate -tunnus. (Kuva: Aku Ahlholm)

Julkaistu 17.3.2010

Suomalainen riistanhoito on saanut kaksi historiallista tunnustusta. Kansainvälinen raati on myöntänyt kahdelle suomalaiselle tilalle riistanhoidon mallitilan aseman. Tilat esiteltiin lehdistölle ja yleisölle julkistamistilaisuudessa 17. maaliskuuta Metsähallituksen pääkonttorissa Vantaalla.

Mallitilat ovat Antti ja Anja Rikalan omistama Porkkalan tila Hämeenlinnassa ja Metsähallituksen Palosaaren tila Pyhäjoella. Mallitiloille myönnetty huomionosoitus on nimeltään Wildlife Estates –tunnus. Tunnuksen myönsi ympäristön- ja riistanhoidon asiantuntijoista muodostuva raati, jolle haettiin tunnusta syksyllä 2009. Metsähallituksen Palosaari palkitaan toukokuussa myös kansainvälisen metsästys- ja riistansuojeluneuvoston CIC:n Edmond Blanc -palkinnolla.

Wildlife Estates on EU:n tunnustama, eurooppalaisten maanomistajien vetämä hanke, jonka tavoitteena on tuoda esille arvokasta riistanhoitotyötä: sitä kuinka metsästyksen ja riistanhoidon avulla turvataan luonnon monimuotoisuutta ja direktiivilajien säilymistä.

Suomelle palkinto on arvokas, sillä riistatyömme on ainutlaatuista maailmassa. Riistan- ja kalantutkimuksen vetämiin riistalaskentoihin osallistuu joka vuosi yli 5000 metsästäjää. Eri tahot ovat kunnostaneet riistalinnuille jo tuhansia hehtaareja ihanneympäristöä.

Palkitut tilat apuna
riistanhoito-opetuksessa

Toinen palkituista suomalaistiloista on Hämeenlinnassa sijaitseva Antti ja Anja Rikalan omistama Porkkalan kartanon tila, joka toimii mm. yliopisto-opiskelijoiden perehdytystilana.

Toinen tila on Metsähallituksen Palosaaren tila, jossa on mm. 27 mallikohdetta siitä, miten riistanhoito ja metsätalous on sovitettavissa yhteen. Palosaari saa myös toisen arvokkaan kansainvälisen tunnuksen. Tila palkitaan toukokuussa kansainvälisen metsästys- ja riistansuojeluneuvoston CIC:n Edmond Blanc -palkinnolla.

Palosaari, Pyhäjoki Oulun riistapäällikkö Keijo Kapiainen metsästi Metsähallituksen riistanhoidon mallitilalla Palosaaressa helmikuussa 2010. (Kuva: Aku Ahlholm)
Metsähallituksen Palosaari on mallialue metsätalouden ja riistanhoidon yhteensovittamisesta luonnon monimuotoisuutta edistävällä tavalla. Alueella on mm. 27 erilaista mallikohdetta riista- ja metsätalouden yhteensovittamista. Kahden laajan Natura -alueen lisäksi Palosaaressa on myös muita vapaaehtoiseen suojeluun perustuvia luontokohteita, ja alueen soita on ennallistettu riekon ja muun suoluonnon hyväksi. Palosaaressa järjestetään. riista- ja metsätalouden ammattilaisten ja opiskelijoiden koulutusta, leirikouluja ja nuorten leirejä. Aikanaan metsänvartijan asumuksena olleella Palosaaren päärakennuksella on kulttuurihistoriallista arvoa Metsähallituksen vanhimpana rakennuksena.

Porkkala, Hämeenlinna Porkkalan riisdtatilan päärakennus. (Kuva: Ahti Putaala)
Antti ja Anja Rikalan omistama Porkkalan kartanon tila Lammilla, nykyisen suur-Hämeenlinnan alueella. Porkkalan kartanon alueella metsästys ja riistanhoito yhdistyvät kokonaisvaltaisen suunnittelun ja toteutuksen kautta arvokkaiden luontotyyppien sekä -lajien että kulttuurihistoriallisesti arvokkaan maiseman suojeluun.

Riistanhoidon ja pienpetoihin painottuvan metsästyksen lisäksi luonnon monimuotoisuutta tilan alueella edistetään useiden arvokkaiden luontokohteiden vapaaehtoisuuteen perustuvalla suojelulla ja hoidolla. Porkkalan tilan riistan- ja luonnonhoitotoimiin ovat vuosien saatossa käyneet tutustumassa moninaiset riistan- ja luonnonhoidosta kiinnostuneet ryhmät. Porkkalan kartanon tilukset ovat olleet mm. Helsingin yliopiston ja Hämeen korkeakoulun luonnonhoitoon perehdyttävien kenttäkurssien säännöllinen vierailukohde, ja ne ovat olleet ahkeran tutkimuksen kohteina tarjoten aineistoa mm. useaan väitöskirjaan.

Metsästäjäin Keskusjärjestön Laitialan toimintakeskus on myös hakemassa Wildlife Estate -tunnusta alueelleen. Lisäksi alueelle on myönnetty CIC:n Edmond Blanc -palkinto.

Wildlife Estates Palkitut riistatilat toimivat opetus- ja esittelytiloina. Kuvassa riista-alan vaikuttajat Metsähallituksen vieraina Palosaaressa. (Kuva: Aku Ahlholm)
Wildlife Estates -raati arvioi tilat kullekin luonnonmaantieteelliselle alueelle laaditun kriteeristön perusteella. Suomalaiset mallitilat on arvioitu pohjoisen havumetsävyöhykkeen kriteerein, joita ovat hioneet Suomessa maa- ja metsätalousministeriö, Metsähallitus, Metsästäjäin Keskusjärjestö ja Metsästäjäliitto.

Metsähallitus toimii hankkeen suomalaisena yhteysorganisaationa, ja erätalouspäällikkö Olavi Joensuu on ollut mukana Suomen edustajana Wildlife Estate -hankkeen kehittämistyössä sen alusta saakka. Wildlife Estate verkosto kattaa tällä hetkellä noin 70 tilaa tai aluetta eri Euroopan maista.

Lisätietoja
ylitarkastaja Ahti Putaala, Metsähallitus, 040 8272574 (Wildlife Estates ja Palosaaren tila)
Antti ja Anja Rikala, 0400 324147 (Porkkalan tila, Hämeenlinna)
erikoissuunnittelija (vs.) Aku Ahlholm 040 4814890 (tiedotus, kuvat)

Viimeisin päivitys 29. marraskuuta 2011.
© Metsähallitus 2010
Metsähallitus, PL 94 (Vernissakatu 4), 01301 Vantaa, Vaihde 0205 64 100 Sivukartta | Palaute | Yleiset käyttöehdot