Skip Navigation LinksAjankohtaista > Tiedotteet 2010 > Saimaannorppa kiittää laajennettua rauhoitusaluetta ja hyvää lumitalvea
 

Kuukauden hyvä uutinen luonnon monimuotoisuudesta:  
Saimaannorppa kiittää laajennettuja rauhoitusalueita ja hyvää lumitalvea


Julkaistu 12.1.2010 

YK:n luonnon monimuotoisuuden teemavuonna Metsähallituksen luontopalvelut alkaa julkaista kuukausittain hyvän uutisen luonnon monimuotoisuuden säilyttämisestä. Tammikuun hyvä uutinen on saimaannorpan rauhoitusalueiden huomattava laajeneminen sekä loisto-olosuhteet norpan lumipesille. Vuodesta 2010 odotetaankin aiempaa parempaa vuotta saimaannorpalle, etenkin jos alkuvuodesta saadaan aikaan vielä lisää rauhoitussopimuksia.

Metsähallitus iloitsee norpansuojelun etenemistä Saimaalla: vuoden 2009 loppuun mennessä Metsähallitus oli tehnyt saimaannorppaa suojelevia keväisiä kalastusrajoitussopimuksia jo 1 460 neliökilometrille. Näin maa- ja metsätalousministeriön asettama 1 500 neliökilometrin tavoite on viittä vaille saavutettu.

Viranomaisten, kalastusjärjestöjen ja osakaskuntien yhteinen kampanjointi on ollut ensiarvoista työn etenemiselle. Myös Etelä-Savon maakuntaliiton "Norppa suojellaan sopimalla" -hanke on ollut merkittävä: sen avustamana monet paikalliset kalastajat ovat lähteneet norpansuojelutalkoisiin rauhoittamalla kalavetensä kevääksi verkoilta. Samoin sopimuksista maksettaviin korvauksiin on varattu enemmän rahaa.

Verkkokalastusrajoitus kuuttialueilla alkaa huhtikuun puolessa välissä, joten lisää rauhoitusaluesopimuksia ehtii vielä tehdä alkuvuodesta. Metsähallituksessa uskotaan tavoitteen täyttyvän rauhoituskauteen mennessä, ja toivotaan sen jopa ylittyvän.

Vapaaehtoisia rauhoitussopimuksia on nyt valmiina 200 kappaletta, ja niistä maksetaan korvauksia noin 240 000 euroa, sanoo sopimusneuvotteluista vastaava suojelubiologi Tuomo Kokkonen Metsähallituksesta.

Kevätaikaiseksi kuuttien elinpiiriksi on arvioitu noin 2 000 neliökilometrin alue, jolle keväiset kalastusrajoitussopimukset on keskitetty. Norpan poikasten elinalueella on hiukan yli 500 km2 suojaamatonta vettä, josta noin 200 km2 on nykyisen rauhoitusalueen sisällä tai liepeillä.

Tavoitteena on saada mahdollisimman yhtenäinen rauhoitusalue. Siksi pyrimme yhdessä maakunnallisten toimijoiden kanssa saamaan aikaan lisää sopimuksia ennen tämän kevään rauhoituskautta. Usein norpat ja ihmiset kalastavat samoilla kala-apajilla, mikä lisää vahinkoriskiä, kertoo suojelubiologi Tero Sipilä Metsähallituksesta.

Norppien valoisia näkymiä lisää myös hyvä lumitalvi. Näin norppaemot voivat rakentaa kuuttia turvaavan lumipesän. Se vähentää pesäpoikaskuolleisuutta ja turvaa häiriöttömän imetyksen.

Luonnon monimuotoisuus köyhtyy, mutta peliä ei ole menetetty

Kuluva vuosi 2010 on YK:n luonnon monimuotoisuuden teemavuosi. Suomessa pyritään teemavuonna tuomaan esiin monimuotoisuuden säilyttämisen ratkaisuja ja haasteita. Osana tätä kampanjaa Metsähallituksen luontopalvelut julkaisee kuukauden hyvää uutista luonnon monimuotoisuudesta. Hyvät uutiset antavat tietoa siitä, miten Suomen luonnon monimuotoisuutta edistetään. Niiden tavoitteena on myös kannustaa eri tahoja ja ihmisiä toimiin luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi.

Vaikka EU-maat eivät ole saavuttaneet tavoitettaan pysäyttää luonnon monimuotoisuuden köyhtymistä vuoteen 2010 mennessä, aktiivinen suojelutyö tuottaa kuitenkin tulosta. Esimerkiksi kattava ja kytkeytynyt suojelualueverkosto on tehokkain keino luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä. Samalla se auttaa ilmastonmuutoksen hidastamisessa ja siihen sopeutumisessa. 

Lisätietoja, Metsähallitus:

  • Saimaannorppa: suojelubiologi, tohtori Tero Sipilä, 0205 64 5912, suojelubiologi Tuomo Kokkonen, 0205 64 5910
  • Luonnon monimuotoisuuden teemavuosi: viestintäpäällikkö Päivi Rosqvist, 0400 425 666

****
Vuosi 2010 on YK:n luonnon monimuotoisuuden vuosi, jota Suomessa vietetään teemalla Luonnon monimuotoisuus: Elämän ehto. Tärkein työkalu luonnon monimuotoisuuden ylläpitämisessä on kattava luonnonsuojelualueverkosto. Suomessa Metsähallituksen luontopalvelut hoitaa Suomen kansallispuistoja ja muita luonnonsuojelualueita. Vastaamme myös valtakunnallisesti merkittävien uhanalaisten lajien, kuten saimaannorpan ja maakotkan suojelusta, ja huolehdimme kestävistä retkeily-, erä- ja kalastuspalveluista.

Viimeisin päivitys 22. tammikuuta 2010.
© Metsähallitus 2009
Metsähallitus, PL 94 (Vernissakatu 4), 01301 Vantaa, Vaihde 0205 64 100 Sivukartta | Palaute | Yleiset käyttöehdot