Skip Navigation LinksEtusivu > Ajankohtaista > Tiedotteet 2009
 

Luontomatkailun tutkimus selvittää miten eri toimintoja voidaan sovittaa yhteen
Liisa Tyrväinen jatkaa professorina

julkaistu 28.10.2009

Metsähallitus, Metsäntutkimuslaitos ja Lapin yliopisto tukevat yhdessä suomalaista luontomatkailua rahoittamalla sitä tutkivan professorin työn. Kolmen toimijan yhteistyö kuvaa hyvin asian tärkeyttä.

Luontomatkailua on kaikki luontoon tukeutuva matkailu niin talousmetsissä kuin suojelualueilla. Sen vetovoimaisuus ja aktiviteetit perustuvat oleellisilta osiltaan luonnon-ympäristöön ja siellä toteutettavaan toimintaan. Luontomatkailun kanssa yhtä aikaa ja samoilla paikoilla harrastetaan myös omatoimista jokamiesretkeilyä, ulkoilua ja virkistäytymistä. Luontomatkailun professorin yhtenä tehtävänä on tutkia, minkälaiset pelisäännöt näiden erilaisten käyttötapojen välille tarvitaan.

Luontomatkailun vetovoimana ovat usein kauniit maisemat ja kansallispuistot. Kaupallinen toiminta tapahtuu kuitenkin useammin talousmetsissä. Ihmiset haluavat kokea matkallaan elämyksiä ja toimintaa, esimerkiksi kelkkasafarin. Maastoajoneuvoilla ajo on kansallispuistoissa pääsääntöisesti kielletty, mutta safari onnistuu kansallispuiston viereisessä talousmetsässä. Talousmetsät sopivat mainiosti myös esimerkiksi retkeilyyn ja ratsastukseen.

Luontomatkailun professori selvittää, miten metsäluontoon perustuvaa matkailua voidaan kehittää ja miten se olisi mahdollisimman kestävää. Matkailun vaatimat reitit ja taukopaikat sekä maiseman huomioiminen hakkuissa teettävät paljon töitä, mutta tuovat onnistuessaan myös tuloja paikalliseen talouteen.

- Luontomatkailun tutkimus ja kehittäminen tuovat tärkeää tietoa myös siihen, miten valtion erilaisten maa-alueiden muodostamaa kokonaisuutta voidaan hyödyntää mahdollisimman monipuolisesti, Metsähallituksen kehitysjohtaja Tapio Pouta sanoo. Matkailu, luonnonsuojelu ja metsätalous voidaan sovittaa yhteen, kun ne mitoitetaan oikein. Pouta jatkaa.

Luontomatkailu tuo vuosittain pelkästään Lappiin useita satoja miljoonia euroja. Luontomatkailun professori selvittää, miten matkailun aluetaloudelliset vaikutukset voidaan maksimoida ja millä tavalla matkailun tuomia tuloja tulisi hyödyntää alueiden kehittämiseen ja niiden vetovoimaisuuden lisäämiseen.

Luontomatkailun professorin toimipaikka on Metsäntutkimuslaitoksen Rovaniemen yksikkö, mutta hänen tehtäviinsä kuuluu myös opetus Lapin yliopiston matkailun ja liiketoiminnan tiedekunnassa.

Luontomatkailun professuuri perustettiin vuonna 2002. Maa- ja metsätaloustieteiden tohtori Liisa Tyrväinen nimitettiin tehtävään vuonna 2005 ja nyt uudelle kaudelle. Tyrväinen johtaa Metlassa myös ”Metsästä hyvinvointia” -tutkimusohjelmaa."

Lisätiedot:
Kehitysjohtaja Tapio Pouta, Metsähallitus, 0205 64 7442
Professori Liisa Tyrväinen, Metla, p. 050 391 4553
Rehtori Mauri Ylä-Kotola, Lapin yliopisto, p. 0400 276 288

Viimeisin päivitys 25. syyskuuta 2011.
© Metsähallitus 2010
Metsähallitus, PL 94 (Vernissakatu 4), 01301 Vantaa, Vaihde 0205 64 100 Sivukartta | Palaute | Yleiset käyttöehdot