Metsähallitus kokeilee tuhkan käyttöä metsäteiden rakennusaineena
Tiedote 8.10.2009
Metsähallitus käyttää Suomussalmen lämpövoimalan tuhkaa metsätien tienrakennusaineena. Tuhkaa käytetään sekä sekoitettuna murskeeseen että erillisenä kerroksena. Käyttökokeella selvitetään tuhkan levittämistä ja sekoittamista murskeeseen sekä tuhkan vaikutusta tien kantavuuteen ja routivuuteen.
Noin puolet teollisuuden ja lämpölaitosten tuottamasta tuhkasta päätyy kaatopaikoille tai on muuten niille ongelmajätettä. Tuhka on merkittävä kaatopaikkoja kuormittava tekijä ja sen kuljetus ja käsittely on energia- ja puunjalostusteollisuudelle kustannustekijä. Tuhkan hyödyntämismahdollisuudet riippuvat siitä, mistä polttoaineesta tuhka on peräisin sekä minkälaisen polttotekniikan tuloksena se on syntynyt. Raekoon mukaan tuhkat voidaan jakaa arina- (pohjatuhkat) ja lentotuhkiin.
Metsätaloudessa puun poltosta syntynyttä ravinteikasta tuhkaa on käytetty lannoitteena. Toistaiseksi lannoitekäyttöön on päätynyt vain noin 10 % puuperäisestä tuhkasta, joten tuhkan lannoitekäytön lisäämiselle on merkittäviä mahdollisuuksia. Puhdasta puun tuhkaa muodostuu Suomessa kuitenkin suhteellisen vähän. Yleensä polttolaitoksissa käytetään useampaa polttoainetta ja syntynyt tuhka on ns. sekatuhkaa. Lisäksi tuhkan lannoitekäyttö edellyttää yleensä myös tuhkan rakeistamista.
Tuhkaa voidaan käyttää mm. tienrakentamisessa korvaamaan kiviaineksia. Yleisillä teillä tuhkaa on jonkin verran jo hyödynnetty, mutta metsäteiden rakennusmateriaalina sitä on käytetty hyvin vähän. Syynä ovat tiedon puute ja metsäteillä vaadittava ympäristölupamenettely.
Metsähallitus selvittää tuhkan hyödyntämismahdollisuuksia metsäteiden peruskunnostuksessa ja rakentamisessa. Suomussalmella tehtävässä käyttökokeissa testataan aiemman tiedon pohjalta valittuja tuhkan toimitus-, varastointi-, sekoitus-, levitys- ja tiivistystekniikoita. Osalla teistä käytetään vain mursketta, jotta voidaan tehdä vertailuja.
Metsäteillä tuhkaa voidaan käyttää sekä suodatinkerroksessa hiekan sijasta että pintarakenteissa sekoitettuna soraan tai murskeeseen. Tuhkaa käytettäessä teiden kelirikkokestävyyden ja kantavuuden arvioidaan paranevan sekä kunnossapidon tarpeen vähenevän. Tien runko saadaan kevyemmäksi ja uusiutumattomien kiviainesten tarve vähenee.
Lisätietoja: Projektipäällikkö Ari Siekkinen, Metsähallitus, puh. 0400 292 131