Skip Navigation LinksEtusivu > Ajankohtaista > Tiedotteet 2009
 

Hossan vedenalaisissa kartoituksissa tehtiin runsaasti löytöjä

Julkaistu 28.10.2009

Metsähallitus on kartoittanut lokakuun ajan vedenalaista kulttuuriperintöä Hossan retkeilyalueella. Jokaiselta tutkitulta järveltä tehtiin kalastuselinkeinoa tukevia löytöjä.

Öllörijärven pohjalta löytyi puisen veneen jäännökset. Kuva: Essi Keskinen/Metsähallitus
Kivikautisesta Värikalliostaan kuuluisan Hossan alueen vedenalaista kulttuuriperintöä inventoitiin Suomussalmella sukeltamalla, kahlaamalla ja viistokaikuluotaamalla. Viileässä vedessä ei ole turhaan purjauduttu: on löydetty kivikirves Pitkä-Hoiluan rantavedestä, kalastukseen liittyviä ohjuriaitoja Iso- ja Keski-Valkeaisesta ja Öllöri-järvestä. Keihäslammesta löytyi puinen reki ja Öllöristä niin ikään puinen vene. Lisäksi lähes kaikkien kartoitettujen järvien rannoilta on löydetty työstettyä puuta, kvartsi-iskoksia ja kvartsiytimiä. Kartoituksia veti tutkimussukelluskoulutuksen saanut arkeologi.

Hossan kartoitukset ovat ensimmäisiä systemaattisia vedenalaisia kartoituksia Suomen sisävesillä. Löytöjen runsaus kielii siitä, että veden alta saattaisi muualtakin päin Suomea löytyä kulttuuriperintöä. Vedenalaisia rakennelmia on kuitenkin ehkä aiemmin pidetty arkisina löytöinä eikä niitä siksi ole ilmoitettu Museovirastolle. Kalastus ja vesillä liikkuminen on kuitenkin hyvin tärkeä osa Suomen ja suomalaisten historiaa. Monet Hossankin löydöistä tehtiin paikallisten asukkaiden ja kalastajien vinkkien perusteella, joten tietoa vedenalaisesta kulttuuriperinnöstä oli olemassa.

Vuonna 2010 inventointeja jatketaan Hossassa vähintään kuukauden maastokartoituksilla. Tarkoituksena on sukeltaa uusilla järvillä ja seurata yleisövinkkejä. Lisäksi suunnitelmissa on tehdä iänmääritys muutamalle vedenalaiselle rakennelmalle. Kartoitukset ovat osa ”Hossan retkeilyalue - palvelujen ja infran ajantasaistus” -hanketta, joka saa rahoitusta Kainuun TE-keskukselta.

Lisätietoja:
Suojelubiologi Essi  Keskinen, Metsähallitus, puh. 0400 867 823

Lisää aiheesta:
Hossan värikallio (www.luontoon.fi)
Vedenalaisen kulttuuriperinnön suojelu Metsähallituksessa

Viimeisin päivitys 25. syyskuuta 2011.
© Metsähallitus 2010
Metsähallitus, PL 94 (Vernissakatu 4), 01301 Vantaa, Vaihde 0205 64 100 Sivukartta | Palaute | Yleiset käyttöehdot