Hämeenlinnan Evolle valtakunnallinen nuorisoleirikeskus
Julkaistu 21.4.2009
Metsähallitus ja Suomen Partiolaiset perustavat yhteistyössä valtakunnallisen nuorisoleirikeskuksen Evolle Hämeenlinnaan. Kyseessä on noin 100 hehtaarin kokoinen alue, joka on avoin kaikille telttaleiritoimintaa järjestäville tahoille. Lopullisesti asia ratkesi 21.4., kun opetusministeriö myönsi Suomen Partiolaisille 350 000 euron avustuksen leirialueen rakentamista varten.
Suomen Partiolaiset olivat hankkeessa aloitteentekijöinä, motiivinaan erityisesti luontoharrastuksen lisääminen ja nuorten hyvinvointi. Hankkeen kustannusarvio on vajaa miljoona euroa. Toinen merkittävä rahoituserä on Metsähallituksen Etelä-Suomen Luontopalveluille maa- ja metsätalousministeriön budjetista jo myönnetty 350 000 euroa.
”Leirikeskuksen perustaminen on vahva kannanotto nuorten hyvinvoinnin puolesta. Toiminta luonnossa on erittäin tärkeässä roolissa lasten ja nuorten luontosuhteen kehittymisessä”, Suomen Partiolaisten toiminnanjohtaja Liisa Sahi sanoo. ”Rakentamalla pysyvä kohde leiritoimintaa varten voidaan ympäristöasiat huomioida kestävällä tavalla myös suurleirejä järjestettäessä”, Sahi painottaa.
Leirialue on Metsähallituksen hallinnassa ja se sijaitsee Evon retkeilyalueen välittömässä läheisyydessä Evon Pitkänniemenkankaalla. Metsähallitus perustaa alueen rakentamalla sinne vesi-, viemäri- ja tieverkostot. Suomen Partiolaiset vastaavat alueen suunnittelusta sekä osasta leiritoimintaa palvelevia rakennelmia. Metsähallitus järjestää alueen rakentamisesta tarjouskilpailuja kevään aikana. Alueen valmistuttua sitä ylläpitää ja sen varauksista huolehtii Metsähallitus.
Metsähallitus pitää hanketta erittäin myönteisenä. Pääjohtaja Jyrki Kankaan mukaan on erinomaista, että alle kahden tunnin päähän pääkaupunkiseudulta saadaan nuorisojärjestöille aktiivista ja omatoimista leiritoimintaa palveleva keskus. Hänen mukaansa hanke piristää myös Evon retkeilyalueen toimintaa ja tuo uusia käyttäjäryhmiä nauttimaan alueen mahdollisuuksista.
Kangas arvioi hankkeen nostavan Evon entistä suositummaksi retkeily- ja matkailukohteeksi Etelä-Suomessa. ”Evolla käy noin 60 000 retkeilijää vuodessa ja suosio kasvaa hankkeen myötä oleellisesti”, Kangas uskoo. ”Tämä piristää myös aluetaloutta. Evon profiilin noustessa uskomme myös, että alueelle saadaan enemmän varoja kaikkia käyttäjäryhmiä palvelevan opastus- ja palveluvarustuksen kehittämiseen.”
Kangas tähdentää, että hyvällä suunnittelulla luonnossa voidaan toteuttaa suuriakin leiritapahtumia, mistä partiolaisten toteuttamat suurleirit ovat mainio todiste.
Evon nuorisoleirikeskuksen rakennelmat valmistuvat heinäkuuhun 2010 mennessä. Leirikeskus saa arvoisensa avauksen, sillä ensimmäinen alueella järjestettävä tapahtuma on Suomen Partiolaisten suurleiri, Kilke, kesällä 2010. Suurleirille odotetaan 10 000 partiolaista, joista 1000 on kansainvälisiä vieraita.
Samoilla periaatteilla aluetta markkinoidaan myös muiden nuorisojärjestöjen leiritapahtumia varten. Muille nuorisojärjestöille hankkeesta informoidaan vielä kevään aikana.
Lisätiedot:
Toiminnanjohtaja Liisa Sahi, Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry, GSM 044 545 1142, liisa.sahi@partio.fi
Viestintäjohtaja Juha Mäkinen, Metsähallitus, GSM 040 570 9307
Puistonjohtaja Jere Rauhala, Metsähallituksen Etelä-Suomen Luontopalvelut, GSM 0400 825 983
www.metsa.fi, www.luontoon.fi/evo ja www.partio.fi
Kartta nuorisoleirikeskuksen sijainnista (pdf)
Kuvia Evon leirikeskuksen alueesta ja partiolaisten leiritoiminnasta: www.partiokuvat.fi