Skip Navigation LinksEtusivu > Ajankohtaista > Tiedotearkisto > Tiedotteet 2008
 

Suojelualueiden metsiä ja soita ennallistettiin 7 000 hehtaaria: Suomen laajin LIFE Luonto -hanke saavutti tavoitteet

Metsähallituksen koordinoima laaja Metsä-Life-hanke on saatu päätökseen. Hankkeessa on ennallistettu 7 000 hehtaaria suojelualueilla sijaitsevia, aiemmin talouskäytössä olleita metsiä ja soita. Tarkkaan suunnitelluilla ja kohdennetuilla ennallistamistoimilla palautettiin metsien rakennetta ja soiden vesitaloutta lähemmäs luonnontilaa ja lisättiin siten alueiden suojeluarvoja.

Metsien ennallistamisen tavoitteena oli lisätä luonnontilaisen metsän rakenteita ja ominaisuuksia. Keinoja olivat muun muassa lahopuun lisääminen ja lehtipuun vapauttaminen pienimuotoisilla hakkuilla. Metsien poltolla luotiin elinympäristöjä metsäpaloympäristöön sopeutuneelle lajistolle. Puustoisten soiden vesitalouden palautuminen käynnistettiin täyttämällä ja patoamalla ojat. Hankkeeseen kuului myös valkoselkätikkametsien hoitoa sekä harjumetsien ennallistamista WWF:n talkooleirien yhteydessä.

Ennallistamistoimia tehtiin viiden vuoden aikana 33 Metsähallituksen hallinnassa olevalla Natura-alueella eri puolilla maata. Lisäksi mukana oli UPM-Kymmenen omistama Aarnikotkan metsä Repoveden Natura-alueella.

Metsähallituksen lisäksi muun muassa Joensuun yliopiston tutkijat seurasivat laajasti toimenpiteiden vaikutuksia eliölajeihin. Ennallistetuilta kohteilta on löydettu useita uhanalaisia ja silmälläpidettäviä kovakuoriaislajeja, kuten luontodirektiivin lajeihin lukeutuvia huppukuoriaisia. Myös uhanalainen valkoselkätikka on hyötynyt toimenpiteistä. Tehdyt toimenpiteet turvaavat osaltaan monimuotoisen eliölajiston säilymisen Natura-alueilla myös tulevaisuudessa.

Hankkeesta vastasi Metsähallitus yhteistyökumppaneinaan Joensuun yliopisto, Karjalan Prikaati/Puolustusvoimat, Suomen WWF sekä UPM-Kymmene. Hankkeen kokonaisbudjetti oli 3,7 miljoonaa euroa, josta Euroopan Unionin rahoitusosuus oli 50 prosenttia. Ekologisten vaikutusten lisäksi hankkeen työllisyysvaikutukset olivat huomattavat. Suurin osa ennallistamistoimista tehtiin Metsähallituksen metsurityövoimalla. Myös varusmiehet osallistuivat lahopuun tuottamiseen osana normaalia koulutustoimintaa.

Luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttäminen on kansainvälinen velvoite. Euroopan Unionin laajuisen Natura 2000 -verkoston avulla turvataan luonto- ja lintudirektiivissä määriteltyjä luontotyyppejä ja lajien elinympäristöjä. LIFE Luonto on EU:n luonnonsuojelualan rahoitusjärjestelmä, jolla tuetaan Natura 2000 -alueiden suojelua, hoitoa ja käyttöä.

Lisätietoa:
Metsä-Life projektikoordinaattori, FT, Jussi Päivinen, Metsähallitus, luontopalvelut
puh 0205 64 5068, gsm 040 8669346
www.metsa.fi/metsa-life

Viimeisin päivitys 17. maaliskuuta 2010.
© Metsähallitus 2009
Metsähallitus, PL 94 (Vernissakatu 4), 01301 Vantaa, Vaihde 0205 64 100 Sivukartta | Palaute | Yleiset käyttöehdot