Norppasoutu luonnonsuojelun merkeissä Linnansaaressa
Tiedote 24.6.2008
Norppasoutu, kirkkoveneiden kolmipäiväinen retkisoutu, suuntautuu 26-28. kesäkuuta Linnansaaren kansallispuistoon. Kansallispuistossa tutustutaan 27.6. Metsähallituksen opastuksella myös Sammakkoniemen leirintäalueeseen ja Linnansaaren torppaan. Torppa kaskipeltoineen ja niittyineen muodostaa valtakunnallisesti arvokkaan perinnemaiseman, jonka Metsähallitus pyrkii palauttamaan sellaiseksi kuin se oli 1900-luvun alussa.
Norppasoutu soudetaan tänä vuonna Linnansaaren kansallispuistossa Haukivedellä ja Joutenvedellä: Oravista Joutenvedelle ja takaisin, Oravista Poronsalmelle ja takaisin sekä Oravista Savonlinnaan. Päivämatka pituus on noin 35 kilometriä. Norppasoutu on järjestetty jo 18 kertaa aikaisemmin. Nojanmaan Nopsa ry järjestää soudun.
Saimaanorppa tarvitsee suojelua
Linnansaaren kansallispuistossa suojellaan Järvi-Suomen arvokasta saaristoluontoa. Saarien suojissa elelee kansallispuiston tunnetuin asukas, saimaannorppa (
Phoca hispida saimensis), joka on erittäin uhanalainen laji. Norppakanta on Metsähallituksen keväällä tekemän laskennan mukaan noin 260 yksilöä.
Joensuun yliopiston radioseurannassa olleen saimaannorpan poikasen, kuutin, ruumis ajautui rantaan Haukivedellä juhannuksen alla. Kuutti oli tukehtunut kalaverkkoon kuukautta aiemmin ja löytyi lähettimen signaalin perusteella. Yliopisto seuraa vielä kahta muuta kuuttia radiolähettimen avulla. Kuutti jäi kiinni harrastajakalastajan verkkoon. Verkon omistaja, joka on luvallinen kalastaja, ilmoitti tapauksesta.
Myös 16.6. löytyi kuollut norppa, noin vuoden ikäinen uros. Se oli kalliolla Pihlajaveden Simunanselällä. Verkoissa, jotka olivat mytyssä norpan päällä, ei ollut verkkomerkkejä, painoja, riippaa eikä kiinnitysnaruja. Verkot ovat saattaneet jäädä veteen jo viime syksynä.
Maa- ja metsätalousministeriö, ympäristöministeriö, Metsähallitus, WWF, Kalatalouden keskusliitto ja Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö ovat allekirjoittaneet vetoomuksen, jossa kaikkia Saimaalla kalastavia pyydetään välttämään verkko- ja täkykoukkukalastusta 15.4.–30.6. välisenä aikana, jotta saimaannorpan jälkikasvu voidaan turvata.
Lisätietoa:
Linnansaaren kansallispuisto ja torppa: Metsähallitus, Oskari – Linnansaaren luontokeskus, puh. 0205 64 5916
Linnansaaren kansallispuisto:
http://www.luontoon.fi/linnansaari
Norppasoutu:
www.norppasoutu.fi
Saimaannorppa:
www.metsa.fi/saimaannorppa