Osallistaminen luonnonvarojen käytön suunnittelussa
Luonnonvarojen käytön suunnittelussa pyritään avoimeen ja vuorovaikutteiseen toimintaan. Esimerkiksi alueellisissa suunnitteluprojekteissa kootaan valtion maiden käytöstä kiinnostuneiden sidosryhmien edustajista yhteistyöryhmiä, joissa neuvotellaan paikallisten asiantuntijoiden voimin alueiden käytöstä ja niihin vaikuttavista seikoista.
Metsähallitus järjestää myös paljon erilaisia kansalaistapaamisia, joissa hankkeita esitellään yleisölle ja joissa yksittäinen kansalainenkin voi ilmaista mielipiteensä toiminnasta ja suunnitelmista. Tämän niin sanotun osallistuvan suunnittelun avulla Metsähallitus saa tärkeää tietoa alueiden paikallisista erityispiirteistä ja sidosryhmien ja asukkaiden tavoitteista. Huolellisella suunnittelulla luonnonvarojen tarjoamia mahdollisuuksia ja käyttöön kohdistuvia tarpeita voidaan sovittaa yhteen.
-
Järjestettyjen tilaisuuksien ja kyselyiden lisäksi mielipiteitä voi esittää henkilökohtaisella yhteydenotolla tai
palaute-lomakkeella.