Luonnonhoitoa uhanalaisten lajien hyväksi
Luonnonhoidolla edistetään yleensä ihmisen luomien ympäristöjen säilymistä. Sitä tehdään säännöllisin välein tai jatkuvasti.
Luonnonhoidossa käytettävät menetelmät ja tavoitteet vaihtelevat kohteittain. Usein hoitotoimia tehdään vaativan tai uhanalaisen lajiston säilyttämiseksi tai lisäämiseksi. Perinnemaisemien hoito ja avovesialueen lisääminen lintuvesillä sekä maisemanhoito harjuilla ovat hyviä esimerkkejä luonnonhoidosta.
Monien vesilintujen pesinnän turvaamiseksi poistetaan minkkejä saariston lintuluodoilta. Kuusettumisen ehkäisy on tarpeellista lehtojen uhanalaisten lajien takia, ja monet lajit, kuten valkoselkätikka, hyötyvät valoisuudesta. Näin estetään myös kuusen karikkeen happamoittava vaikutus lehtojen humuskerrokseen.
METSO-hanke rahoittaa puustoisten alueiden luonnonhoitoa Etelä-Suomesta Etelä-Lappiin 2008–2016. Metsähallituksen luontopalvelut vastaa luonnonhoidosta valtionmailla, mutta hoitaa myös yksityisiä suojelualueita – maanomistajan suostumuksella.
Kulttuuriympäristöjen hoito suojelee uhanalaisia lajeja
Metsähallitus hoitaa n. 2 700 hehtaarin alalla arvokkaita perinnemaisemia kuten kaskimetsiä, ketoja ja lehdesniitttyjä. Perinnemaisemien hoito on erityisen tärkeää uhanalaisen lajiston kannalta, sillä perinne- ja muut kulttuuriympäristöt ovat toiseksi yleisin uhanalaisten lajien elinympäristö.
Metsähallitus lisää perinnebiotooppien hoitoa EU:n Life Luonto -rahaston sekä METSO-rahoituksen turvin. Tarkoituksena on lisätä puustoisten perinnebiotooppien hoidettavaksi pinta-alaksi noin 9 km² vuoteen 2012 mennessä.
Perinnebiotooppien hoidon vastuuhenkilöt Metsähallituksessa
- Uusimaa ja Kymenlaakso: Katja Raatikainen
- Varsinais-Suomi ja Satakunta: Maija Mussaari
- Häme: Teijo Heinänen
- Keski-Suomi ja Pirkanmaa: Pekka Vesterinen
- Etelä-Savo ja Etelä-Karjala: Tuula Kurikka
- Pohjois-Savo ja Pohjois-Karjala: Kaija Eisto
- Pohjanmaa, Kainuu ja Koillismaa: Carina Järvinen
- Lappi: Mia Vuomajoki
Puhelinnumerot ja osoitteet: Metsähallituksen yhteystiedot > Henkilöhaku
Lisätietoa