Kaivostoiminta suojelualueilla
Luonnonsuojelualueilla on malminetsintä ja geologiset tutkimukset sallittu suojelualueviranomaisen tai ympäristöministeriön luvalla. Etsintä- ja tutkimusmenetelmät ja niihin käytettävä vuodenaika on valittava siten, että maastoon jäävät jäljet ovat vähäisiä. Koelouhokset, tiet ja muut luontoa huomattavasti muuttavat toimenpiteet edellyttäisivät suojelusäädösten muuttamista.
Kaivostoiminta tai maa-ainesten otto ei sovi luonnonsuojelualueille
Nykyisessä luonnonsuojelulaissa kaivostoiminta ja maa-ainesten otto on kielletty luonnonsuojelualueella. Vanhan luonnonsuojelulain nojalla säädetyissä perustamisasetuksissa on tästä poikkeuksia. Torronsuon kansallispuiston perustamisen yhteydessä on varattu mahdollisuus pienehkön kivennäisesiintymän hyödyntämiseen. Lemmenjoen kansallispuistossa on asetuksella sallittu muu kuin koneellinen kullan huuhdonta. Asetus ei kuitenkaan koske ennen sen voimaantuloa saavutettuja valtausoikeuksia ja niiden nojalla perustettuja kaivospiirejä. Niinpä Lemmenjoen kansallispuistossa on lukuisia kaivospiirejä, joilla edelleen kaivetaan kultaa koneellisesti. Urho Kekkosen kansallispuistossa on perinteisin menetelmin tapahtuva kullanhuuhdonta sallittu, ja sielläkin on yksi kaivospiiri osittain puiston alueella. Syötteen kansallispuistossa voidaan järjestyssäännössä osoitetulta alueelta keräillä korukiviä vähäisessä määrin sekä Metsähallituksen luvalla kerätä ja kuljettaa korukiviä koko puiston alueelta korujen valmistusta varten.
Lisätietoa