Suojelupinta-alojen kehitys jatkuu
Suomen ensimmäinen luonnonsuojelulaki tuli voimaan vuonna 1923. Aluksi luonnonsuojelu oli yksittäisten lajien rauhoituksia, erilaisia metsästys- ja kalastussäädöksiä sekä luonnonmuistomerkkien ja luonnonsuojelualueiden perustamista. Valtion suojelualueista vanhimmat, Pyhätunturin ja Pallas-Ounastunturin kansallispuistot sekä Mallan ja Pisavaaran luonnonpuistot perustettiin vuonna 1938. Seuraavat seitsemän kansallispuistoa perustettiin vuonna 1956 ja viimeisimmät v. 2011.
Kansalliset luonnonsuojeluohjelmat täydennyksineen hyväksyttiin vuosina 1978-1996 ja nitä on toteutettu edelleen 2000-luvulla. Erämaalaki, jolla perustettiin Lappiin 12 laajaa erämaa-aluetta, tuli voimaan 1991. Suomen Natura 2000 -verkostoa on rakennettu vuodesta 1998. Se koostuu pääosin perustetuista luonnonsuojelualueista, erämaa-alueista ja valtion retkeilyalueista. Suomen verkostoon sisältyy myös suuri joukko luonnonsuojeluohjelma-alueita.
Suomen pinta-alasta on suojeltu 9 %
Luonnonsuojelu- ja erämaalain perusteella Suomen pinta-alasta on suojeltu noin 9 %. Pelkkä suojelun määrä kertoo kuitenkin vain osan suojelutilanteesta. Ratkaisevaa luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä on, missä suojelualueet sijaitsevat ja millaista luontoa niillä on. Suurimmat suojelualueet ovat kolmen pohjoisimman kunnan alueella. Etelä-Suomessa, jossa pääosa suomalaisista asuu, on luontoa suojeltu pinta-alallisesti vähemmän. Kohteita on kuitenkin paljon ja niiden luonto on monimuotoista.
Luonnonsuojelulaki uudistettiin 1997. Sen mukaan luonnonsuojelun tavoitteena on luonnon monimuotoisuuden turvaaminen. Sitä edistetään paitsi rauhoittamalla alueita, myös suojelemalla ja hoitamalla uhanalaisia eliölajeja ja niiden elinympäristöjä sekä luontotyyppejä aikaisempaa tehokkaammin. Luonnonsuojelualueiden perustamisen yhtenä tavoitteena on, että kaikki Suomessa tavattavat luontotyypit ovat niissä edustettuina.
Lisätietoa: