Lapinleinikki

Ranunculus lapponicus

 

  • Valtakunnallisesti elinvoimainen (LC), rauhoitettu, luontodirektiivin liitteiden II ja IV laji, Suomen vastuulaji. Etelä-Suomessa alueellisesti uhanalainen (RT).
  • Lapinleinikki kasvaa puronvarsien luhtaisissa ruoho- ja heinäkorvissa tai sarakorvissa sekä lähteiden vaikutuspiirissä.
  • Lajin kasvupaikkoja tunnettiin vuoden 2009 alussa lähes 850. Lähes 80 % kasvupaikoista on Metsähallituksen alueilla.
  • Lajia uhkaavat joillakin paikoilla aiempien metsäojitusten aiheuttama kuivuminen sekä täydennysojitukset.


Suojelutoimet

  • Kasvupaikoista 42 % on eri tavoin toteutetuilla suojelualueilla ja 38 % kuuluu Natura 2000 -verkostoon.
  • Esiintymätietoja on alettu koota systemaattisesti vasta vuoden 1995 jälkeen, jolloin Suomi liittyi Euroopan Unioniin.


Tulos

  • Tiedon taso lajin esiintymien tilanteesta ja määrästä on vielä melko heikko.
  • Vuoden 2006 lopussa lajin suojelutaso arvioitiin suotuisaksi.


Jatkotoimet

  • Lajin esiintymien kokoa ja säilymistä tulee selvittää tarkemmin.
  • Erityisesti eteläisimpien esiintymien suojelua tulee tehostaa ja selvittää niiden mahdolliset hoitotarpeet.
  • Maanomistajia tulisi tiedottaa lajin esiintymistä ja niiden huomioon ottamisesta.


Levinneisyyskartta

  • Ks. tietolomake lajin suojelutasosta ja tilasta vuonna 2006.


Lisätietoa

Viimeisin päivitys 26. marraskuuta 2010.
© Metsähallitus 2010
Metsähallitus, PL 94 (Vernissakatu 4), 01301 Vantaa, Vaihde 0205 64 100 Sivukartta | Palaute | Yleiset käyttöehdot