Pohjanailakki. Piirros: Juha IlkkaPohjanailakki

Silene involucrata subsp. tenella

  • Äärimmäisen uhanalainen (CR), erityisesti suojeltava, rauhoitettu, luontodirektiivin liitteiden II ja IV laji.
  • Pohjanailakki on kalkinvaatija, joka kasvaa jokirantakallioiden rapautuvilla pinnoilla sekä sammaleisissa kallioraoissa ja pengermillä.
  • Suomen ainoa esiintymä on Oulangan kansallispuistossa Metsähallituksen maalla.
  • Lajia saattavat uhata kasvupaikkojen umpeen kasvaminen ja kuusten aiheuttama varjostus.

Suojelutoimet

  • Esiintymän kokoa ja elinvoimaisuutta on seurattu vuodesta 1995.
  • Esiintymän sisällä on tehty siementenkylvökokeita ja ne ovat onnistuneet hyvin.

Tulos

  • Lajin tilanne tunnetaan hyvin. Vuonna 2006 yksilömäärän arvioitiin olevan noin 300.
  • Seurantatulokset osoittavat lajin taantuvan hitaasti ja ympäristöolosuhteiden säilyessä ennallaan laji tulee häviämään noin 115 vuodessa. Tieto perustuu simulaatiomallien antamiin tuloksiin.
  • Vuoden 2006 lopussa lajin suojelutason arvioitiin olevan epäsuotuisa riittämätön ja edelleen heikkenevä.

Jatkotoimet

  • Seurantaa tulee jatkaa muutaman vuoden välein.
  • Mikäli taantuminen jatkuu, aloitetaan tarvittavat hoitokokeilut pienialaisina.


Levinneisyyskartta

  • Ks. tietolomake lajin suojelutasosta ja tilasta vuonna 2006.

Lisätietoja 

Viimeisin päivitys 26. marraskuuta 2010.
© Metsähallitus 2010
Metsähallitus, PL 94 (Vernissakatu 4), 01301 Vantaa, Vaihde 0205 64 100 Sivukartta | Palaute | Yleiset käyttöehdot