Pikkunoidanlukko

Botrychium simplex

Pikkunoidanlukko. Kuvat: Leif Lindgren 

  • Erittäin uhanalainen (EN), erityisesti suojeltava, rauhoitettu, luontodirektiivin liitteiden II ja IV laji, Suomen vastuulaji.
  • Pikkunoidanlukko kasvaa kausikosteilla kallioilla ja tulvamailla, mieluummin kalkkivaikutuksen piirissä.
  • Vuoden 2009 alussa laji tunnettiin vain 7 paikalta, joista viisi on Varsinais-Suomen saaristossa ja kaksi Ahvenanmaalla.
  • Uhkatekijöitä ovat laiduntamisen loppuminen tai liian alhainen laidunpaine, ilman tai rehevöittävän laidunnuksen kautta tuleva ravinteiden lisääntyminen sekä mahdollisesti pohjaveden otto.


Suojelutoimet

  • Kaikki kasvupaikat ovat eri tavoin toteutetuilla suojelualueilla ja Natura 2000 -verkoston alueella.
  • Kolmea kasvupaikkaa hoidetaan laiduntamalla.
  • Seuranta aloitettiin yhdellä esiintymällä vuonna 1996. Seuranta laajeni kattamaan kaikki esiintymät ja siirtyi Metsähallitukselle vuonna 2003.


Tulos

  • Kannanvaihtelu on voimakasta, mikä hankaloittaa kannan kehityksen arviointia. Suurin, Jurmon esiintymä vaikuttaa taantuneen voimakkaasti.
  • Suhteellisen lyhyen seurantajakson jälkeen ei vielä tiedetä riittävästi kannanvaihteluiden syistä.
  • Populaation tila tunnetaan kohtalaisesti.
  • Vuoden 2006 lopussa lajin suojelutason arvioitiin olevan epäsuotuisa huono ja edelleen heikkenevä.


Jatkotoimet

  • Varsinais-Suomen esiintymät tulisi saada tehokkaan laiduntamisen piiriin.
  • Vanhat kasvupaikat tulee tarkistaa mahdollisimman pian.
  • Seurantaa tulee jatkaa.


Levinneisyyskartta

  • Ks. tietolomake lajin suojelutasosta ja tilasta vuonna 2006.

Lisätietoja

Viimeisin päivitys 26. marraskuuta 2010.
© Metsähallitus 2010
Metsähallitus, PL 94 (Vernissakatu 4), 01301 Vantaa, Vaihde 0205 64 100 Sivukartta | Palaute | Yleiset käyttöehdot