Hyljekanta 2009

Vuonna 2009 syntyneet saimaannorpan poikaset

Vesistöalue 

 Löytyneet poikaset

Orivesi

 1

Enonvesi

 1

Kolovesi

 0

Joutenvesi

 2

Haukivesi 

10*

Pihlajavesi 

22**

Tolvan-Katosselkä

2

Lietvesi

1

Etelä-Saimaa

5

Koko Saimaa yht.

44***

* 10 poikasta, joista 2 kuollut
** 22 poikasta, joista 4 kuollut
*** joista 6 kuollut

Heikko poikastulos keväällä 2009 osoittaa, että saimaannorppakannan kehitys on epävakaata, ja pieni ja hajanainen norppapopulaatio on hyvin uhanalainen.

Vaihtelut alueellisessa saimaannorpan poikastuotossa ja norppakannassa ovat huomattavia. Kanta keskittyy Keski-Saimaan Pihlajavedelle ja Haukivedelle, missä syntyi kolme neljäsosaa kevään poikasista. Ilahduttavaa oli, että Orivedellä Pohjois-Saimaalla syntyi ensimmäinen kuutti viiteen vuoteen. Toisaalta taas esimerkiksi Kolovedellä ei syntynyt kuutteja lainkaan. Syntyneiden kuuttien määrä on Koloveden alueella laskenut viime vuosina: vielä vuonna 2001 siellä syntyi kuusi kuuttia, vuonna 2007 enää kaksi ja nyt ei lainkaan. 

Saimaannorpan poikastuotto laskettiin 30. kerran. Norppien pesälaskenta aloitettiin huhtikuun alussa ja viimeiset tarkistukset tehtiin juuri ennen vappua. Mukana työssä oli 80 henkilöä, joista 60 oli vapaaehtoisia pesälaskijoita.

Kuolleet saimaannorpat 2009 (24 kpl)

Todellinen kuolleisuus lähes kolme kertaa suurempaa kuin havaittu. Esimerkiksi syntyvyyden ja kannan koon muutosten avulla arvioituna saimaannorppien kuolleisuudesta havaittiin jaksolla 1990-2005 vain alle 40 %.

Havaintojen kertymisessä esiintyy vuosittaista vaihtelua. Osa ensimmäisten elinviikkojen aikana kuolleista poikasista löytyy kevään pesälaskennassa. Suurin osa muista kuolleista tulee Metsähallitukselle tiedoksi yleisövihjeiden ja ilmoitusten kautta.

Ilmoita löytämästäsi kuolleesta norpasta Metsähallitukseen, puh. 0205 64 100.


Pesään kuolleet kuutit (6kpl + epäily)

 Pvä Vesialue ja kunta    Muuta
6.4.2009
 (2475)
Pihlajavesi, Tuohiselkä, SAVONLINNA Sulaneen pesän pohjalta pesälaskennassa löytynyt kuutin leukaluun osa. Pesäalueella verta, kuuttivillaa ja useiden ruhoa syöneiden nisäkkäiden jälkiä.
19.4.2009
 (2476)
Haukivesi, Tuunaanselkä, RANTASALMI Pesälaskennassa löytynyt, päällisin puolin ehjä 5,7 kg naaraskuutin ruho. Kuollut heti tai melko pian syntymän jälkeen, tuntemattomaksi jäänestä syystä. 
30.4.2009
(2477)  
Pihlajavesi, Paatisenselkä, SAVONLINNA Sulaneesta pesäpohjasta löytynyt, ulkoisesti ehjä 6,9 kg naaraskuutin ruho. Pesäpaikka oli jäälle tehdyn radan aurauslumikinoksessa. Poikanen on kuollut melko pian syntymän jälkeen, tuntemattomaksi jääneestä syystä.
16.4.2009  PIHLAJAVESI, Tuohiselkä, SULKAVA Jäältä ilmoitettu löytyneeksi karhun jälkien luota poikaskarvaa, mutta ei ruhoa tai muita kudoksia. Silminnäkijän mukaan hangella oli runsaasti verta, mutta tutkittavaksi toimitetuista valokuvista asiaa ei pysty vahvistamaan. Ei ole varmuutta, oliko jäällä kuollutta norppaa ja jos oli, oliko kyse raadonsyönnistä vai saalistuksesta. Epäselvä tapaus.
7.5.2009
(2478)
Haukivesi, Majakkaselkä, RANTASALMI Sulaneelta pesäpaikalta löytynyt naaraskuutin ulkoisesti ehjä 5,4 kg ruho. Kuollut melko pian syntymän jälkeen, tuntemattomasta syystä.
9.5.2009
(2479)
Pihlajavesi, Murtovesi, SAVONLINNA Pesäpaikalta jäiden lähdettyä löytynyt 7 kg naaraskuutin ruho. Kuollut melko pian syntymän jälkeen, tuntemattomasta syystä.
11.5.200
(2480)
Pihlajavesi, Moinsalmi, SAVONLINNA Rantavedestä löytynyt, mahdollisesti ajautunut, 5,4 kg uroskuutin ruho. Ruho päällisin puolin ehjä, mutta navan kautta vedetty suurin osa suolesta pois. Kuollut heti tai melko pian syntymänsä jälkeen, tuntemattomasta syystä.


Kalanpyydyksiin jääneet kuutit (3 kpl) 

Pvä Vesialue ja kunta   Muuta  
21.5.2009
(2481) 
Saimaa, TAIPALSAARI  Kuhan pyynnissä olleeseen verkkoon jäänyt pienikokoinen norppa. Lisätietoja tiedotteessa.
4.7.2009
(2487)
Haukivesi, RANTASALMI Kalaverkkoon jäänyt 18 kg naarasnorppa. Verkko solmuväliltään 55 mm. 0,17 mm vahvuista yksisäikeistä lankaa.
6.7.2009
(2488)
Haukivesi, SAVONLINNA Irti leikatussa kalaverkon pätkässä rantaan ajelehtinut 11,2 kg painoinen naaraskuutti. Kalaverkon omistaja ja tarkka vahinkopaikka ovat jääneet tutnemattomiksi.

 
Muut kalanpyydyksiin jääneet (3 kpl)

Pvä  Vesialue ja kunta  Muuta
10.2.200
(2474)
Orivesi, Samppaanselkä, RÄÄKKYLÄ  Solmuväliltään 70 mm riimuverkkoon jäänyt nuori, 41,5 kg painoinen urosnorppa. Verkkoliina kierrettyä kolmesäikeistä lankaa.
15.7.2009
(2489)
Puruvesi, KERIMÄKI Solmuväliltään 50 mm monisäikeistä lankaa olevaan kalaverkkoon hukkunut 53,15 kg aikuinen naaras. Norppa oli lisääntymiskykyinen, mutta ruumiinavauksessa ei todettu tiineyttä tai merkkejä aiemmista raskauksista.
24.12.2009
(2496)
Pihlajavesi, PUNKAHARJU Solmuv. 55 mm kolmisäikeistä lankaa olevaan kalaverkkoon jäänyt 31 kg norppa. Painon perusteella norppa vaikuttaa nuorelta yksilöltä.


Muut kuolleet (12 kpl)
 
Pvä Vesialue ja kunta   Muuta
15.1.2009
2473)   
Pihlajavesi, Kankaisselkä, SAVONLINNA Jään päältä löytynyt aikuisen urosnorpan 43,5 kg ruho. Ruumiinavauksessa todettu mm. märkivä keuhkotulehdus.
13.4.2009
(2493)
Luonteri, MIKKELI Hiihtäjän jäältä kuolleena löytämä 51 kg painoinen naarasnorppa. Kuolinsyy äkillinen sydämen toiminnan vajaus. Munasarjat toimimattomat ja pienet. Ei merkkejä tiineydestä.
26.5.2009(2482) Pihlajavesi, Riuttanen, SAVONLINNA Rannasta löytynyt pahoin mädäntynyt ruho.
8.6.2009
(2483)
Haukivesi, Linnansaari, SAVONLINNA Rantaan ajelehtinut, mädäntynyt urosnorpan ruho.
13.6.2009
2484)
Pihlajavesi, SAVONLINNA Rantaan ajelehtinut, mädäntynyt urosnorpan ruho.
18.6.2009
(2485)
Haukivesi, SAVONLINNA Mökkirantaan nääntyneenä ajautunut 32,5 kg painanut urosnorppa, joka kuoli löydettäessä. Kuolinsyynä sikaruusubakteerin aiheuttama verenmyrkytys. Raajoissa oli tulehtuneita ihohaavoja, joista suurin oli vanhalta, osittain parantuneelta näyttänyt viiltohaava. Takajalassa varvasluun murtuma.
20.6.2009
(2486)
Pihlajavesi, SAVONLINNA Rantaan ajelehtinut, mädäntynyt naarasnorpan ruho.
30.7.2009
(2490)
Pieni Kolovesi, SAVONLINNA Rannalta kuolleena löytynyt 53,3 kg naarasnorppa. Pilaantumisen vuoksi kuolinsyy ei selvinnyt. Ruumiinavauksessa todettiin mm. varhaisvaiheen tiineys.
31.7.2009
(2491)
Tolvanselkä, SULKAVA Rannalle ajelehtineena löytynyt, päällisin puolin ehjä 11,6 uroskuutin ruho. Eläin vaikutti nälkiintyneeltä: traankierros oli hyvin ohut (3 mm) ja mahalaukku tyhjä.
9.8.2009
(2492)
Huuhanselkä, RUOKOLAHTI Rantaan ajelehtinut, mädäntynyt naarasnorpan ruho.
14.8.2009
(2494)
Tolvanselkä, PUUMALA Laiturin alta löytynyt, useita viikkoja pilaantuneena ollut aikuisen naarasnorpan ruho.
7.9.2009
(2495)
Lepistönselkä, SULKAVA Rannalta löytynyt norpan kallo ja osia muusta luurangosta.


Lisätietoa:



Viimeisin päivitys 3. syyskuuta 2010.
© Metsähallitus 2009
Metsähallitus, PL 94 (Vernissakatu 4), 01301 Vantaa, Vaihde 0205 64 100 Sivukartta | Palaute | Yleiset käyttöehdot