Kalastusrajoitukset ja sopimukset saimaannorpan suojelemiseksi 2010

Laaja verkkokalastuskielto alkoi Saimaalla 15. huhtikuuta ja päättyi 30.kesäkuuta. Kiellon päämääränä on suojella saimaannorpan kuutteja verkkokuolemilta.
 
KatiskakuvatRajoitusaikana on sovitulla alueella kielletty verkkokalastus ja kalatäkyinen koukkukalastus (lohisiima, iskukoukku). Samoin rajoitusaikana tulee alueella olevissa katiskoissa ja rysissä olla piirrosten mukaisest rajoittimet ehkäisemässä norpan poikasten hukkuminen niihin. Vankkanieluinen, esimerkiksi kaksoisnieluinen katiska, ei tarvitse erillistä nielurajoitinta.

Muu kalastus tänä aikana on rajoitusalueella sallittu siten kuin kalaveden omistaja on kalastuksen järjestänyt.

Rajoitusajaksi kalaveden omistaja antaa oikeuden rajoitusmääräysten valvontaan Metsähallituksen kalastuksenvalvojalle.

Kalastusrajoitukset toteutuvat sopimuksin, joita  alueen kalastusosakaskunnat ovat tehneet Metsähallituksen kanssa. Sopimuksia on voimassa 248 kpl ja yhdessä Metsähallituksen hallinnassa olevien  vesialueiden kanssa ne kattavat 1652 neliökilometriä.

Kartat verkkokalastuskieltoalueista ja sopimuksen tehneiden osakaskuntien vesialueista, mittakaava 1: 150 000, paitsi Lietvesi–Petraselkä–Saimaa 1: 170 000. (Kartat ovat pdf-tiedostoja, kooltaan 200–600 kt.)

Yllä esitetyn sopimuksen lisäksi on Maa- ja metsatalousministeriön asetuksella (1.4.2009) ympärivuotisesti kielletty eräiden aikuisillekin norpille vaarallisten pyydysten ja pyyntitapojan käyttö saimaannorpan keskeisillä elinalueilla:

  1. pitkäsiima ja muu koukkupyydys, jossa käytetään syöttinä kalaa tai kalanpalaa
  2. verkko, jonka liina tai riimu on tehty monisäikeisestä langasta (multifiililanka)
  3. solmuväliltään alle 60 millimetrin verkko, jonka liina tai riimu on tehty 0,17 millimetriä paksummasta yksisäikeisestä langasta (monofiililanka)
  4. solmuväliltään 60 millimetrin tai sitä suurempi verkko, jonka liina tai riimu on tehty 0,20 millimetriä paksummasta yksisäikeisestä langasta
  5. päältä avoin isorysä ja muu isorysää vastaava seisova pyydys, jonka solmuväli on yli 55 millimetriä, sekä sellainen isorysä, joka ei ole päältä avoin.

Asetus karttaliitteineen ja lisätietoineen löytyy maa- ja metsätalousministeriön verkkosivulta (www.mmm.fi/saimaannorppa)

Viimeisin päivitys 27. heinäkuuta 2010.
© Metsähallitus 2009
Metsähallitus, PL 94 (Vernissakatu 4), 01301 Vantaa, Vaihde 0205 64 100 Sivukartta | Palaute | Yleiset käyttöehdot