Saimaannorppa on maailman uhanalaisimpia hylkeitä

Saimaannorppa. Piirros: Juha IlkkaNorpat ovat maailman pohjoisimpia hylkeitä. Saimaannorppa (Phoca hispida saimensis) on yksi neljästä norpan alalajista, muut alalajit ovat laatokannorppa (P. h. ladogensis), itämerennorppa (P. h. botnica) ja jäämerennorppa (P. h. hispida) .

Itä-Suomen järvien ja nykyisen Itämeren yhteys katkesi viime jääkauden lopulla noin 8 000 vuotta sitten. Tässä yhteydessä alkoi saimaannorpan taival järviympäristössä. Lajina se on sopeutunut hyvin Saimaalla elämiseen. Ainoastaan ihminen on uhannut sen eloa.

Norppakanta pieneni 1980-luvun alkupuolelle asti. Tuolloin aloitettujen suojelutoimenpiteiden ansiosta kannan koko on hieman kasvanut ja varsinkin poikasten eloonjäämismahdollisuudet ovat parantuneet. Toisaalta sen elinalue pienenee jatkuvasti. Saimaannorppa on edelleen erityisen uhanalainen. Talvikannan koko on nykyisin noin 260 yksilöä. Vuosittain syntyy noin 55 poikasta.

Suomi on Euroopan unionin luontodirektiivin mukaisesti sitoutunut saimaannorpan suojeluun. Suojelutyöstä vastaa Metsähallituksen Etelä-Suomen luontopalvelut ja sitä toteutetaan yhteistyössä Etelä-Savon elikeino-, liikenne- ja ympäristökekuksen, WWF Suomen, Itä-Suomen yliopiston ja Suomen luonnonsuojeluliiton kanssa.

Viimeisin päivitys 3. syyskuuta 2010.
© Metsähallitus 2009
Metsähallitus, PL 94 (Vernissakatu 4), 01301 Vantaa, Vaihde 0205 64 100 Sivukartta | Palaute | Yleiset käyttöehdot