Hyljekanta 2007

Vuonna 2007 syntyneet saimaannorpan poikaset ja kannan koko alueittain

Vesistöalue

Arvio 2007 syntyneistä

Talvikannan koko*

Pyhäselkä-Jänisselkä

0

2

Orivesi

0

9

Pyyvesi-Enonvesi

2

12

Joutenvesi (+Ruunavesi)

6

35

Kolovesi

3

30

Haukivesi (+Matari)

13

51

Pihlajavesi

21

77

Puruvesi

0

1

Tolvanselkä-Katosselkä

3

13

Lietvesi

2

9

Luonteri

0

3

Pajusaarenselkä-Petraselkä

5

16

Ilkonselkä

0

2

Yhteensä

55

260

* Talvikannan kokoon ei ole laskettu vuonna 2007 syntyneitä.

Huom! Pesälaskenta jäi vajaaksi varhaisesta jäiden sulamisesta johtuen. Noin puolet pesimäalueesta on tarkastettu pesälaskennassa ja osa kuolleista poikasista on löytynyt myöhemmin yleisöhavaintojen avulla. Syntyvyysarvio vuodelta 2007 on vähimmäismäärä syntyneitä kuutteja. Alueittainen arvio kannankoosta on laskennallinen ja pohjautuu arvioituun syntyvyyteen ja kuolleisuuteen. Muuttoliike heikentää alueittaisen kannankokoarvion tarkkuutta.

Kuolleet saimaannorpat 2007 (29 kpl)

Saimaan vesissä verkoilla kalastaessa on aina olemassa riski, että pyydykseen jää saimaannorppa. Noin 20 kg:n painoiset poikaset eli kuutit jäävät vielä parin kuukauden ikäisinä ohutlankaisiinkin kalaverkkoihin. Aikuiset norpat voivat puolestaan takertua vahvalankaisiin ja monisäikeisiin verkkoihin, varsinkin riimuverkkoihin. Todellinen kuolleisuus on huomattavasti suurempaa kuin havaittu. Karkeasti arvioiden noin 90 % pesäkuolleista poikasista löydetään, kalanpyydyksiin jääneistä norpista noin puolet ja rannalle ajautuneista ruhoista noin 20 - 30 % tulee kannan seurannan tietoon.

  • Ilmoita löytämästäsi kuolleesta norpasta Metsähallitukseen, puh. 0205 64 100.

Pesään kuolleet kuutit (8 kpl)

Pvä

Vesialue ja kunta

Muuta

7.3.2007

Haukivesi, Vattuselkä, RANTASALMI

Jäältä sulaneesta pesästä löytynyt osin syöty kuutti.

24.3.2007

Pitkä Pihlajavesi, SAVONLINNA

Jäältä löytynyt hylätty synnytyspesä, josta kuutin tulkitaan kuolleen.

26.3.2007

Haukivesi, Heposelkä, RANTASALMI

Jäältä sulaneesta pesästä löytynyt kuolleen kuutin tukkuista karvaa ja luusiruja.

27.3.2007

Pihlajavesi, Utrasselkä, PUNKAHARJU

Jäältä löytynyt kuolleen kuutin tukkuista karvaa ja verijäljet. Poikanen nähty aiemmin jäällä elossa.

2.4.2007

Haukivesi, Majakkaselkä, RANTASALMI

Pesälaskennoissa löydetty 6,1 kg naaraskuutti.

22.4.2007

Pihlajavesi, Kesamonsaari, SAVONLINNA

Jäältä löydetty 4,6 kg uroskuutti.

10.6.2007

Haukivesi, Heposelkä, RANTASALMI

Vedessä ajelehtinut mätä 6,0 kg uroskuutti.

18.7.2007

Lehmäinselkä, PUUMALA

Mädäntynyt reilu puolimetrinen uroskuutti. Traanin kehittymisestä päätellen elänyt ainakin osan imetysaikaa.

Kalanpyydyksiin jääneet kuutit (4 kpl)

Pvä

Vesialue ja kunta

Muuta

26.5.2007

Haukivesi, SAVONLINNA

Radiolähetinseurannassa ollut kuutti. Paino 17,8 kg, uros, monofiiliverkko, solmuväli 50 mm, langan paksuus 0,20 mm. Verkkopaikalla syvyys n. kuusi metriä.

27.5.2007

Joutenvesi, SAVONLINNA

Paino 14,5 kg, naaras, verkon solmuväli 55 mm, langan paksuus 0,17 mm.

3.6.2007

Petraselkä, RUOKOLAHTI

Paino 12,3 kg, verkon solmuväli 65 mm, langan paksuus 0,17 mm, kalastussyvyys alle 10 metriä.

8.8.2007

Pihlajavesi, SAVONLINNA

Muikkuverkkoon jäänyt noin 5 kk ikäinen naaraskuutti. Paino 21 kg, verkon solmuväli 15 mm, lanka 2-säikeinen yht. n. 0,2 mm.

Muut kalanpyydyksiin jääneet (2 kpl)

Pvä

Vesialue ja kunta

Muuta

13.6.2007

Pihlajavesi, SAVONLINNA

Ajelehtivasta talvella viritetystä verkosta löytynyt arviolta 1 - 2 vuotias norpanpoikanen. Mätä ja kaasuuntunut ruho nosti verkon pintaan kesällä. Poikanen oli 26 kg, 83 cm uros. Verkon solmuväli 60 mm.

7.10.2007

Liittokivenselkä, PUUMALA

Muikkuverkon alapaulaan takaräpylöistä takertunut aikuinen normaalikuntoinen naaras. Paino-arvio yli 80 kg. Muikkuverkon solmuväli 18 mm, langan paksuus 0,14 mm.

Muut kuolleet (15 kpl)

Pvä

Vesialue ja kunta

Muuta

24.4.2007

Pihlajavesi, Kaupinselkä, SAVONLINNA

Rantaan ajautunut mädäntynyt nuori naaras, paino n. 40 kg, pituus 98 cm.

6.5.2007

Pihlajavesi, Utrasselkä, PUNKAHARJU

Rantaan ajautunut mädäntynyt aikuinen uros, paino 68 kg, pituus 131 cm.

19.5.2007

Pihlajavesi, Porkalanselkä, SAVONLINNA

Rannalla puoliksi syöty nuorehkon naaraan haaska, arvioitu paino n. 40 kg, pituus n. 120 cm.

19.5.2007

Haukivesi, Linnansaari, RANTASALMI

Vedessä ajelehtinut mädäntynyt aikuinen naaras, pituus 153 cm.

27.5.2007

Orivesi, Kuhakivenselkä, SAVONRANTA

Vedessä ajelehtinut tuorehko aikuinen naaras, paino 63 kg, pituus 126 cm.

28.5.2007

Haukivesi, Haponlahti, SAVONLINNA

Vedessä ajelehtinut mädäntynyt aikuinen uros.

11.6.2007

Pihlajavesi, Kokonselkä, SAVONLINNA

Rantaan ajautunut mädäntynyt nuori metrin pituinen norppa.

17.6.2007

Haapavesi, Kellarpelto, SAVONLINNA

N. 4 kk –ikäinen kesynä ja sairaana rannan läheltä löytynyt urosnorppa, paino 16 kg, pituus 90 cm.
Päivystävän eläinlääkärin lääkityksestä huolimatta norppa menehtyi pitkällisen nääntymyksen ja siitä seuranneiden sairauksien vuoksi.
Ruumiinavauksessa norpalla todettiin mm. ikterus (keltaisuus), maksan rasvoittuminen, keuhkoissa nestepöhö, imusolmukkeissa tulehdusmuutoksia ja silmätulehdus. Silmätulehdus on todennäköisesti alun perin heikentänyt norpan näköä ja vaikeuttanut ravinnonsaantia.

25.6.2007

Pihlajavesi, Tervorannanselkä, SAVONLINNA

Mökkirantaan ajautunut pahoin mädäntynyt norppa. Siitinluun (baculum) koosta päätellen norppa oli aikuinen uros.

25.7.2007

Joutenvesi, Heinävedenselkä, VARKAUS

Mädäntynyt, isokokoinen, pään puuttuessa n. puolitoistametriseksi mitattu aikuinen naaras.

26.7.2007

Kolovesi, HEINÄVESI

Pahoin mädäntynyt aikuisen kokoinen norppa. Sukupuoli ja mitat tuntemattomat.

7.8.2007

Pihlajavesi, SAVONLINNA

Veneen törmäyksestä haavoittunut n. 5 kk ikäinen norpanpoikanen, paino 23 kg, pituus 78 cm. Veneen potkuri haavoitti eläintä pahoin ja päivystävän eläinlääkärin suosituksesta Poliisi lopetti kuutin kärsimykset.
Ruumiinavauksessa pienikokoisen poikasen todettiin ennen onnettomuutta olleen muutoin terve, mutta vasen silmä oli puhki. Sarveiskalvon poikki meni viiltohaava, joka ei vaikuttanut lopetuksen tai venetörmäyksen yhteydessä syntyneeltä.

12.8.2007

Pihlajavesi, Tuohiselkä,
SAVONLINNA

Rannalta löytynyt nuoren tai aikuisen norpan raato, josta jäljellä enää kuivunut nahka ja luuranko.

16.8.2007

Pihlajavesi,
Kaukiinselkä,
SAVONLINNA

Vedestä ajelehtimasta löytynyt mädäntynyt nuori naarasnorppa. Kynsistä päätellen talvehtinut. Traanikerros hyvin ohut viitaten nälkiintymiseen. Paino vain 21 kg, pituus 109 cm.

22.12.2007

Pihlajavesi, Viittaansalmi, SAVONLINNA

Keskosena avojäälle synnytetty sikiö, sikiöpussi ja istukka.

Viimeisin päivitys 3. syyskuuta 2010.
© Metsähallitus 2009
Metsähallitus, PL 94 (Vernissakatu 4), 01301 Vantaa, Vaihde 0205 64 100 Sivukartta | Palaute | Yleiset käyttöehdot