Ruususiipisirkka

Bryodemella tuberculata

Ruususiipisirkan elinympäristöä hoidetaan Säkylänharjulla. Kuva: Antti Below

  • Äärimmäisen uhanalainen (CR), erityisesti suojeltava, rauhoitettu laji.
  • Lajin elinympäristöä sen ainoalla Suomesta tunnetulla esiintymispaikalla on avoin, paahteinen ja varpuvaltainen, paikoin sorapintainen kangas. Alue on Metsähallituksen hallinnassa olevalla suojelukohteella, joka on puolustusvoimien käytössä.
  • Äärimmäisen pienen populaatiokokonsa ja esiintymisalueensa vuoksi laji on välittömässä häviämisvaarassa Suomesta. Lajia uhkaavat myös pieneen populaatioon liittyvät geneettinen ajautuminen, sukusiitos ja satunnaiset syyt sekä elinympäristön umpeenkasvu.
  • Seurannoissa on havaittu, että lajin aikuisia yksilöitä esiintyy alueella vain parillisina vuosina. 2000-luvun sopivina vuosina on havaittu korkeintaan pari yksilöä vuodessa. 1990-luvulla lajista tehtiin havaintoja hieman enemmän, kuitenkin selvästi alle 10 yksilöstä vuodessa. Lajin populaatiokooksi on arvioitu 2–20 yksilöä.
  • Vuonna 2010 löytyi kaksi koirasta ja yksi naaras. Seurantoja jatketaan parillisina vuosina.
  • Lajin esiintymää on hoidettu 1990-luvulta lähtien taimikkoa, varpuja ja jäkälää käsin raivaamalla.. Raivaustähteitä on myös poltettu. Hoitotoimia jatketaan edelleen.
  • Vuoden 2006 lopussa lajin suojelutason arvioitiin olevan epäsuotuisa huono.
  • Ruususiipisirkan lähimmät tunnetut esiintymät ovat Karjalankannaksella ja Ruotsissa Öölannin saarella.


Lisätietoja

Viimeisin päivitys 22. syyskuuta 2011.
© Metsähallitus 2010
Metsähallitus, PL 94 (Vernissakatu 4), 01301 Vantaa, Vaihde 0205 64 100 Sivukartta | Palaute | Yleiset käyttöehdot