Korukeräpallokas
Agathidium pulchellum
- Erittäin uhanalainen (EN), erityisesti suojeltava, rauhoitettu, luontodirektiivin liitteen II laji, Suomen vastuulaji.
- Elinympäristöä ovat tuoreet, usein kosteapohjaiset, vanhat kuusivaltaiset kangasmetsät. Laji vaatii tiheä- ja laajakasvustoisia limasienikasvustoja, jotka puolestaan vaativat runsaasti lahopuustoa. Korukeräpallokkaan Trichia decipiens-limasieneen liittyvät elintapavaatimukset ovat selvinneet vasta viime vuosina.
- Vuoden 2009 alussa lajin nykyinen esiintyminen oli dokumentoitu kaikkiaan 24 paikalta. Yhtä lukuun ottamatta havaintopaikat ovat Metsähallituksen alueilla. Paikoista 83 % on eri tavoin toteutetuilla suojelualueilla ja 79 % Natura 2000 -verkostossa. Muut esiintymät ovat suojelualueiden läheisyydessä.
- Lajia uhkaavat metsänhakkuut ja lahopuun väheneminen.
- Lajin yleisyydestä ja myös elintavoista tarvitaan edelleen lisätietoa. Sen jälkeen voidaan paremmin arvioida tarvittavia suojelutoimia.
- Vuoden 2006 lopussa lajin suojelutason arvioitiin olevan epäsuotuisa riittämätön.
Lisätietoja