Metsähallituksen merialueiden inventointi

Metsähallitus hoitaa valtion maa- ja vesialueita, joita on noin kolmannes maamme pinta-alasta eli yli 120 000 km². Tästä on merivesialueita noin neljäsosa eli yli 30 000 km². Suurin osa vesialueista on valtion yleisiä vesialueita, mutta myös moniin erilaisiin luonnonsuojelualueisiin sisältyy vesialueita.

Meribiologisen toimintamme päätavoite on Itämeren meri- ja rannikkoluonnon inventointi. Metsähallituksen meribiologinen inventointiohjelma MERLIN tuottaa laji- ja luontotyyppitietoa. Inventointitietoja käytetään, kun suunnitellaan valtion omistamien merialueiden hoitoa ja kestävää käyttöä. Tämä koskee etenkin virkistyskäyttöä ja meriluonnon monimuotoisuuden suojelua.

MERLIN-ohjelma on osa maamme vedenalaisen meriluonnon inventointi-ohjelmaa (VELMU). Metsähallitus tekee myös tiivistä yhteistyötä muiden alueellisten toimijoiden kanssa. Toimimme myös kansainvälisissä tutkimushankkeissa.

Meribiologista toimintaa ovat myös alueiden hoidon ja käytön suunnittelu, lajien ja luontotyyppien seuranta, kansainvälinen toiminta ja toimintaan liittyvää tutkimus.

Meriluonnon inventoinnin ja suojelun yhdyshenkilöt Metsähallituksen luontopalveluissa

  • Itäinen Suomenlahti (Helsinki–Kotka) : Ari O. Laine
  • Läntinen Suomenlahti (Helsinki–Hangon itäpuoli) : Mats Westerbom
  • Saaristomeri ja Selkämeren eteläosa (Hangon länsipuoli–Siipyy/Merikarvia) : Heidi Arponen
  • Selkämeren pohjoisosa, Merenkurkku ja Perämeren eteläisin osa (Siipyy/Merikarvia–Kokkola) : Pekka Lehtonen
  • Perämeri (Kokkola–Tornio) : Essi Keskinen
  • meriluonnon inventoinnin ja suojelun kehittäminen ja koordinointi: Michael Haldin 

    Puhelinnumerot ja osoitteet: Metsähallituksen yhteystiedot > Henkilöhaku

    Lisätietoa: 

  • Suomenlahden vedenalaiselle kartoitustiedolle kysyntää (Suomen ympäristökeskuksen tiedote 26.8.2011, www.ymparisto.fi)
  • VELMU-hankkeessa julkaistiin kasvillisuuskartoitus Perämeren pinnan alta (26.10.2010)
  • Vedenalaisen meriluonnon inventointi -ohjelma VELMU (www.ymparisto.fi/velmu
  • Yleiset vesialueet Metsähallituksen hallinnassa
  • Vesialueiden hoito ja käyttö 
  • Vedenalaisen kulttuuriperinnön suojelu Metsähallituksessa
  • Viimeisin päivitys 26. elokuuta 2011.
    © Metsähallitus 2010
    Metsähallitus, PL 94 (Vernissakatu 4), 01301 Vantaa, Vaihde 0205 64 100 Sivukartta | Palaute | Yleiset käyttöehdot