Skip Navigation LinksEtusivu > Luonnonsuojelu > Kulttuuriperintö > Saamelaiskulttuuri
 

Metsähallituksella tehtävä saamelaiskulttuurin säilyttämisessä

Inarin Peltotunturissa asutaan vielä vasanmerkityksen ajan perinteisesti laavuissa. Kuva Maarit Kyöstilä.Saamelaiset ovat Norjan, Ruotsin, Suomen ja Venäjän alueella asuva alkuperäiskansa, jolla on oma kieli, kulttuuri, elämäntapa ja identiteetti. Suomessa saamelaisia on noin 7000.

Metsähallitus toimii Ylä-Lapissa saamelaisten kotiseutualueella, joka käsittää Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnat sekä Sodankylän kunnasta Lapin paliskunnan alueen. Metsähallituksen hallinnassa olevien luonnonvarojen hoito, käyttö ja suojelu sovitetaan yhteen siten, että saamelaisille perustuslaissa säädetty oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kulttuuria on mahdollista. Kulttuuriin kuuluvia perinteisiä elinkeinoja ovat poronhoito, metsästys, kalastus ja käsityö. Oikeus luontaiselinkeinojen harjoittamiseen kuuluu myös muille Pohjois-Suomen paikallisille asukkaille.

Kieli ja itsehallinto

Pohjoismaissa saamelaisuus määritellään mm. kielen perusteella. Suomessa puhuttuja kieliä ovat inarin-, koltan- ja pohjoissaame. Yhä suurempi osuus valtion viranomaisten ja Metsähallituksen tiedotusmateriaalista, opasteista, luvista, sopimuksista ja muista materiaaleista on saatavissa saamen kielillä. Saamelaiskäräjät on itsehallintoelin, joka hoitaa kieltä, kulttuuria ja saamelaisten asemaa alkuperäiskansana koskevia asioita.

Kulttuurihistoriallisia kohteita

Metsähallituksen hallinnassa olevilla alueilla kuten Lemmenjoen ja Urho Kekkosen kansallispuistoissa on kunnostettu kulttuurihistoriallisia kohteita yhteistyössä Museoviraston ja työvoimahallinnon kanssa. Tällaisia ovat Sallivaaran poroerotuspaikka, Matti Mustan tupa ja Suomun kolttakenttä. Myös Kaapin Jounin vanha tila Lemmenjoella on liitetty osaksi kansallispuistoa. Metsähallituksen alueilla sijaitsee myös lukuisia muinaisia palvontapaikkoja kuten Inarijärven Ukonsaari.

Saamelaismuseo ja Ylä-Lapin luontokeskus Siida on yksi Pohjoiskalotin parhaista näyttelykeskuksista, jossa voi tutustua sekä pohjoiseen luontoon että saamelaiskulttuuriin.

Lisätietoa:

Viimeisin päivitys 24. toukokuuta 2011.
© Metsähallitus 2010
Metsähallitus, PL 94 (Vernissakatu 4), 01301 Vantaa, Vaihde 0205 64 100 Sivukartta | Palaute | Yleiset käyttöehdot