Skip Navigation LinksEtusivu > Luonnonsuojelu > Kulttuuriperintö > Rakennusperintö
 

Metsähallitus suojelee ja hoitaa vanhoja rakennuksia

Korteniemen perinnetilan savusauna 1800-luvulta on yhä käytössä. Kuva: Mervi Kaunto Metsähallituksen hoidossa on noin kolme sataa arvokasta vanhaa rakennusta Sallivaaran saamelaisten poroerotuspaikasta Teijon Kirjakkalan ruukinkartanoihin. Suurin osa rakennuksista on metsänvartijatiloja ja vanhoja torppia, savottakämppiä ja autiotupia, kalamajoja ja niittylatoja. Ne ovat luonnon keskellä säilyneitä muistoja entisajan elinkeinoista, rakentamisen taidosta ja ihmisen suhteesta ympäristöönsä.

Metsähallitus kartoitti vanhan rakennuskantansa vuonna 1994, ja arvokkaimmat rakennukset suojeltiin ympäristöministeriön päätöksellä. Suojeltuja rakennuksia on Metsähallituksen hoidossa nyt lähes kaksi sataa.

Valtion maaomaisuuden keskittämisen myötä Metsähallitukselle on siirtynyt myös muita vanhoja rakennuksia, joiden suojeluarvo määritetään yhteistyössä Museoviraston kanssa.

Sopiva uusi käyttö on parasta rakennussuojelua

Suojelu edellyttää hoitoa, kunnossapitoa ja korjausta niin, että kohteiden kulttuurihistoriallinen arvo säilyy. Metsähallitus kunnostaa suojelukohteita museoviranomaisten ohjauksessa ja pyrkii yhteistyössä paikallisten tahojen kanssa löytämään jokaiselle rakennukselle sille sopivan käyttötarkoituksen. Vanhat metsätorpat toimivat nyt perinnemaisemien hoitoon liittyvinä perinnetiloina tai kansallispuistojen kävijöitä opastavina luontotupina. Savottakämppiä ja autiotupia on kunnostettu matkailijoiden käyttöön.

Suuri osa arvokkaista rakennuksista sijaitsee luonnonsuojelualueilla ja niitä hoitaa Metsähallituksen luontopalvelujen henkilökunta.

Lisätietoa

Viimeisin päivitys 11. toukokuuta 2011.
© Metsähallitus 2010
Metsähallitus, PL 94 (Vernissakatu 4), 01301 Vantaa, Vaihde 0205 64 100 Sivukartta | Palaute | Yleiset käyttöehdot