Skip Navigation LinksEtusivu > Luonnonsuojelu > Kulttuuriperintö > Kulttuuriympäristö
 

Uhanalaiset kulttuuriympäristöt tarvitsevat suojelua

Aidantekoa Koveron perinnetilalla Seitsemisen kansallispuistossa Ikaalisissa. Kuva: Erkki Piilola Metsähallituksen hoidossa on tärkeitä kulttuuriympäristöjä Aavasaksan ja Aulangon kansallismaisemista savotta-ajan kämppäkartanoihin ja pientilojen pihapiireihin. Vuosisatojakin säilynyt kulttuuriympäristö on vaarassa hävitä, jos se jää vaille käyttöä.

Uhanalaisimpia ovat perinnemaisemat, sillä tehomaatalouden ja maaseudun tyhjenemisen myötä niittyjä ja ketoja, erilaisia laitumia ja kaskimetsiä on pieninä laikkuina jäljellä enää noin 40 000 hehtaaria. Ilman jatkuvaa hoitoa loputkin katoaisivat kokonaan. Perinnemaisemat tahdotaan kuitenkin säilyttää, sillä ne ovat kasvi- ja eläinlajistoltaan monimuotoisimpia luontotyyppejämme. Ne ovat myös kauas menneeseen ulottuvaa yhteistä historiaamme.

Perinnemaisemat Metsähallituksen ja vapaaehtoisten hoidossa

Metsähallitus hoitaa valtionmailla perinnemaisemia on n. 2 600 hehtaarin alalla. Tärkeimpiä ovat pohjoisten jokivarsien tulvaniityt, Itä-Suomen kaskitalouden perinnemaisemat sekä ahot, kedot ja harvinaiset lehdesniityt.

Metsähallitus hoitaa ja entistää perinnemaisemia hoito- ja käyttösuunnitelmiensa mukaisesti ympäristöministeriön ohjauksessa sekä rakennettuja kulttuuriympäristöjä ja muinaisjäännösalueita yhteistyössä museoviranomaisten kanssa. Ennen hoitoa ja kunnostusta tehdään luonto- ja historiaselvitykset. Niittyjä on niitetty auki, vesakkoja raivattu ja rakennuksia sekä aitoja korjattu asiantuntijoiden opastuksella.

Työstä vastaa Metsähallituksen henkilökunta, karjanomistajilta vuokrataan maisemanhoitoon hevosia, lehmiä ja lampaita. Moni vapaaehtoistyöntekijä on myös päässyt osallistumaan vanhan kulttuurimaisemamme ja sen lajiston säilyttämiseen. Talkooapua tarvitaan myös valtion määrärahojen niukkuuden vuoksi.

Metsähallituksen perinnetiloilla yhdistyvät luonnon ja kulttuuriympäristön vaaliminen. Perinnetiloilla ylläpidetään sekä vanhoja kasvilajikkeita että rakennuksia ja käden taitoja.

Lisätietoa

 

Viimeisin päivitys 6. syyskuuta 2011.
© Metsähallitus 2010
Metsähallitus, PL 94 (Vernissakatu 4), 01301 Vantaa, Vaihde 0205 64 100 Sivukartta | Palaute | Yleiset käyttöehdot