Skip Navigation LinksEtusivu > Konserni > Toimintatapa > Metsähallituksen ohjaus
 

Metsähallituksen ohjaus

Eduskuntatalo (Kuva: Markus Sirkka)Laki Metsähallituksesta määrittelee Metsähallituksen tehtäviksi sen hallinnassa olevien luonnonvarojen ja muun omaisuuden kestävän ja tuloksellisen hoidon, käytön ja suojelun. Myös biologisen monimuotoisuuden suojelu tulee ottaa huomioon yhdessä muiden tavoitteiden kanssa.

Eduskunta hyväksyy vuosittain Metsähallituksen keskeiset palvelu- ja muut toimintatavoitteet. Samalla eduskunta päättää, missä määrin Metsähallituksen maanmyyntituloja tai maa- ja vesiomaisuutta käytetään uusien luonnonsuojelualueiden hankintaan. Maa- ja metsätalousministeriö päättää eduskunnan asettamien tavoitteiden pohjalta Metsähallituksen vuotuisista tulostavoitteista.

Julkisista hallintotehtävistä sekä niiden tavoitteista ja rahoittamisesta sovitaan vuosittain pääasiassa ympäristöministeriön kanssa. Näitä tehtäviä ovat muun muassa luonnonsuojelu- ja retkeilyalueiden hoito, luonnonsuojelun edistäminen valtion mailla ja vesillä, erävalvonta ja yleinen valtion maiden virkistyskäytön edistäminen. Julkisiin hallintotehtäviin käytetään myös esimerkiksi EU:n hankerahoitusta ja TE-keskusten rahoitusta.

Metsähallituksen asemaa liikelaitoksena koskevat säädökset:

  • Laki valtion liikelaitoksista (627/87)
  • Laki Metsähallituksesta (1378/2004)
  • Asetus Metsähallituksesta (1380/2004)

Lisäksi Metsähallituksen toimintaa säätävät useat muut säädökset, esimerkiksi luonnonsuojelulaki, kalastuslaki, metsästyslaki, luontaiselinkeinolaki ja ulkoilulaki.

Viimeisin päivitys 26. marraskuuta 2010.
© Metsähallitus 2010
Metsähallitus, PL 94 (Vernissakatu 4), 01301 Vantaa, Vaihde 0205 64 100 Sivukartta | Palaute | Yleiset käyttöehdot