Kansallispuistoyhteistyötä Oulangalta Paanajärvelle-projektin esittely
Taustaa
Oulangan ja Paanajärven kansallispuistojen yhteistyö perustuu Suomen ja Venäjän hallitusten väliseen sopimukseen, joka allekirjoitettiin 20.1.1992, sekä Karjalan tasavallan hallituksen ja Oulun lääninhallituksen välillä 20.5.1992 allekirjoitettuun pöytäkirjaan. Puistojen välillä solmittiin 15.2.1994 laaja-alainen yhteistyösopimus, jonka mukaan puistojen edustajat muun muassa valmistelevat yhteistyössä Oulangan ja Paanajärven kansallispuistojen hakeutumista UNESCO:n maailmanperintölistalle yhtenä kokonaisuutena.
Metsähallituksen Pohjanmaan-Kainuun luontopalvelujen "Kansallispuistoyhteistyötä Oulangalta Paanajärvelle" -projekti alkoi vuoden 1997 helmikuussa. Projekti sai rahoituksensa Interreg II Karjala-ohjelmasta. Oulanka-Paanajärvi -projekti oli kaksivuotinen kestäen vuoden 1998 loppuun saakka.
Projektin päätavoitteet:
- Oulanka-Paanajärvi kansallispuistokokonaisuuden saaminen kansainvälisesti tunnetuksi luonnonsuojelualueeksi ja puistokokonaisuutena UNESCO:n maailmanperintölistalle.
- Puistojen tutkimus- ja kehittämisyhteistyön syventäminen ja alueiden palveluvarustuksen kehittäminen.
- Puistojen esite-, näyttely- ja opastustoimintojen saattaminen kansainvälistyvää tilannetta vastaavaksi (filmi, multivisio, esitteet, valokuvanäyttely, pienoismalli, näyttelytaulut ym.)
- Puistojen henkilöstön kouluttaminen kielitaitoiseksi ja palveluhenkiseksi.
Eriteltynä Interreg-projektin eri osa-alueet olivat seuraavat:
- biologisen- ja kulttuurihistoriallisen tiedon kerääminen
- esite
- kirja ym. materiaalituotanto kieliversioineen (suomi, venäjä, englanti)
- Oulanka-Paanajärvi diamultivisio
- Oulanka-Paanajärvi filmi
- Paanajärvi valokuvanäyttely
- Oulanka-Paanajärvi näyttely Metsähallituksen Kuusamon palvelupiste Karhuntassuun
- Paanajärven kulttuurihistoriallisen pienoismallin toteutus
- Metsähallituksen koulutusmatkat Paanajärvelle
- venäjän kielen kurssit Pohjanmaan puistoalueen henkilöstölle
Projektin suurimmista osa-alueista valmistui valokuvanäyttely, joka esittelee Paanajärven kansallispuiston vuodenaikoja. Valokuvista vastasi kuusamolainen luontokuvaaja Timo Määttä.
Oulangan ja Paanajärven kansallispuistojen luontoa sekä kulttuurihistoriaa esittelevä filmi valmistui vuoden 1997 lopussa. Filmin teosta vastasivat työryhmä: Seppo Heikkilä, Ilkka Jaakola sekä Leo Koutaniemi.
Palvelupiste Karhuntassuun tehtiin oma Paanajärvi osasto sekä Paanajärven alueen kulttuurihistoriaa esittelevä kolmemetrinen pienoismalli. Pienoismalli esittelee alueen tilannetta ennen vuotta 1939 jolloin alueella asui lähes tuhat suomalaista.
Oulanka-Paanajärvi multivisio julkistettiin syksyllä 1998. Multivisiosta vastasivat Hannu Hautala ja Lassi Rautiainen.