Kalevalapuistot-hanke
Kalevalapuisto suojelee perinteitä ja ikimetsiä
Kalevalapuistot-projektin tavoitteena oli tukea puistojen perustamista Suomussalmelle Suomeen ja Vienan-Karjalaan Venäjälle. Lisäksi pyrittiin lisäämään kainuulais-vienankarjalaisen metsän, kulttuurin ja luonnon sekä niihin liittyvän elämäntavan tuntemusta. Lisäksi tavoitteena oli luoda ekologisesti ja kulttuurisesti kestävää käyttöä tukeva yrittäjäverkosto sekä toimintamalli Hossan retkeilyalueen ja venäläisten toimijoiden välille.
Kalevalapuistoja valmistelevan Interreg III A Karjala -rahoitusta saaneen projektin toiminta käynnistyi keväällä 2003 ja päättyi 2005.
Kalevalapuistot-projekti kuului Euroopan Unionin Interreg III A Karjala-toimenpidekokonaisuuteen, jonka keskeisenä tavoitteena oli yritysten toimintaedellytysten edistäminen. Hankkeen taustalla oli matkailun kehittämiseen ja matkailualan rajan yli tapahtuvaan yhteistyöhön liittyviä tavoitteita.
Hankkeen avulla haluttiin levittää tietoa Kainuun ja Vienan-Karjalan korpiseuduilla iät ja ajat vallinneesta luonnonläheisestä elämäntavasta.
Tavoitteena oli lisätä kainuulaisen ja vienankarjalaisen luonnon ja kulttuurin tuntemusta, luoda yrittäjäverkosto sekä toiminnallinen malli Hossan retkeilyalueen ja venäläisten toimijoiden välille. Erityisen tärkeää oli tehdä ainutlaatuinen kainuulainen ja vienankarjalainen erämaa-alue ja siihen liittyvä elämäntapa tunnetuksi.
Kalevalan kansallispuiston perustaminen Vienan Karjalaan vihdoin päätökseen
Venäjän Federaation hallitus on vahvistanut 3.7.2007 asetuksen, jolla perustetaan Kalevalan kansallispuisto -niminen valtion laitos. Kalevalan kansallispuisto sijaitsee Kostamuksen kaupungin hallinnoimalla alueella Karjalan Tasavallassa ja rajoittuu Suomen rajaan Suomussalmen kohdalla. Puisto käsittää 740 neliökilometrin alueen.
Suomen puolelle suunniteltu Kalevalapuisto tulee olemaan suojelualueiden ketju Suomussalmen kunnan alueella. Alue on käytännössä jo nyt luonnonsuojelualuetta, mutta Suomen hallituksen päätöstä Kalevalapuiston perustamisesta ei ole vielä tehty.