Skip Navigation LinksEtusivu > Hankkeet > Nuuksio-keskus
 

Nuuksion kansallispuiston luontokeskuksen rakentaminen

Nuuksion järviylänkö on pääkaupunkiseudun tärkeimpiä luonto- ja virkistysalueita. Kansallispuiston lisäksi ylängöllä on useita kaupunkien omistamia ulkoilualueita, mutta ei vielä yhteistä palvelupistettä. Luontokeskuksesta hyötyvät alueen käyttäjät: retkeilijät, matkailijat, paikalliset asukkaat, matkailuyrittäjät ja heidän asiakkaansa sekä lapset ja nuoret.

Nuuksion luontokeskus rakennetaan Solvallan urheiluopiston läheisyyteen Espooseen

Nuuksion luontokeskuksen rakentamiseksi perustettiin helmikuussa 2008 kiinteistöosakeyhtiö, johon kuuluvat Metsähallitus, Espoon kaupunki ja Solvallan urheiluopisto. Nuuksiokeskus on suunniteltu avattavaksi vuonna 2011 ja se rakennetaan Espooseen Solvallan urheiluopiston läheisyyteen. Luontokeskus ja Nuuksion järviylänkö yhdessä ovat kansainvälisestikin vetovoimainen ”ikkuna” Suomen luontoon.

Luontokeskus palvelee yli miljoonan asukkaan luonnossa virkistäytymistä ja liikkumista. Nuuksion kansallispuistossa on vuosittain noin 170 000 kävijää. Nuuksiokeskus palvelee pääkaupunkiseudun lapsia ja nuoria myös luonto- ja ympäristökasvatustyöllään. Keskus parantaa Nuuksion järviylängöllä tällä hetkellä toimivien yli 30 ohjelmapalveluyrityksen toimintamahdollisuuksia. Lisäksi luontokeskus tarjoaa yhteyden koko Suomen kattavaan kansallispuistoverkkoon. Solvallan urheiluopistossa kehitetään terveysliikuntaan liittyviä palveluja.

Nuuksiokeskuksen kiinteistöosakeyhtiön lisäksi luontokeskuksen toimintakuluihin osallistuvat myös Helsinki, Vantaa, Kirkkonummi, Vihti ja Kauniainen kävijämäärien suhteessa.

Rakennuksen suunnittelee Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Malkamäki. Rakennuttamis- ja valvontatehtävien hoitajaksi valittiin Pöyry CM. Luontokeskuksen kaavamuutoksen edellyttämät selvitykset on tehty kesällä 2008. Näyttelyiden ja muun toiminnan suunnittelu on käynnissä. Espoon kaupunki on aloittanut kevyen liikenteen väylän ja kunnallistekniikan suunnittelun.

Nuuksion kansallispuiston muiden sisäänkäyntien palveluvarustusta kehitetään lähivuosina ja näin pyritään tasaamaan kävijämääriä puiston sisällä.

Lisätietoja:

  • Nuuksiokeskuksen kiinteistöosakeyhtiön toimitusjohtaja Timo Kukko, Metsähallitus, puh. 0500 18618; timo.kukko (at) metsa.fi
  • Näyttelytuottaja Mikko Lamminpää, Metsähallitus, puh. 050 355 8492; mikko.lamminpaa (at) metsa.fi

Lisää aiheesta:

Viimeisin päivitys 22. tammikuuta 2010.
© Metsähallitus 2009
Metsähallitus, PL 94 (Vernissakatu 4), 01301 Vantaa, Vaihde 0205 64 100 Sivukartta | Palaute | Yleiset käyttöehdot