Metsien luontaista kehitystä jäljitteleviä hakkuutapoja tutkitaan laajassa yhteishankkeessa
Metsähallitus, Metsäntutkimuslaitos sekä Helsingin ja Joensuun yliopisto ovat käynnistäneet häiriödynamiikka-tutkimushankkeen. Tavoitteena on saada tietoa erityisesti metsän peitteisenä säilyttävistä hakkuutavoista ja niiden vaikutuksista metsän uudistumiseen, monimuotoisuuteen, virkistyskäyttöön sekä puunkorjuuseen.
Metsähallitus on osoittanut hankkeen käyttöön kaksi laajaa aluetta, joista toinen on Kuhmoisissa sijaitseva ympäristöarvometsä (650 ha). Toinen tutkimusalue (1270 ha) sijaitsee Lieksassa pääosin Ruunaan retkeilyalueella.
Tutkimuksessa selvitetään, kuinka metsien luontaista häiriödynamiikkaa voitaisiin mukailla metsien käsittelyssä ja minkälaisia aluetason vaikutuksia erilaisilla menetelmillä on. Sitä varten tutkimusalueiden metsiin luodaan luonnonmetsissä esiintyvää pienipiirteistä rakenteellista vaihtelua käyttämällä poiminta-, pienaukko-, osittais- ja avohakkuita. Alueiden puuston, eliölajiston ja elinympäristöjen kehitystä seurataan inventoinnein ja pysyvin koealoin.
Tutkimusta koordinoi Metsäntutkimuslaitos. Metsähallitus on jo pienimuotoisesti soveltanut muun muassa pienaukkohakkuuta maisemallisesti tärkeillä erityiskohteilla. Tutkimushankkeen avulla saadaan tutkimustietoa erityisalueiden metsänkäsittelyyn sovellettavista menetelmistä. Tutkimuksissa selvitetään eri hakkuutapojen vaikutusta metsän uudistumiseen, puuntuotokseen, monimuotoisuuteen, korjuutekniikkaan, työn tuottavuuteen, metsän tauteihin ja tuhoihin. Koska metsän kasvu ja kehitys on hidasta, osaan kysymyksistä saadaan lopullisia vastauksia vasta vuosikymmenien kuluessa. Ensimmäisiä tuloksia mm. metsänuudistamisesta saadaan 5-10 vuoden sisällä.
Hanke käynnistyi kesällä Kuhmoisissa, jossa inventoitiin puusto, kasvillisuus, kovakuoriais- ja kääpälajisto ennen hakkuita ensimmäisenä hakkuisiin tulevilta kuvioilta. Ensimmäiset metsänkäsittelyt tehdään talvella 2009-2010. Ruunaalla hanke alkaa maastokaudella 2010 vastaavilla lajistoinventoinneilla.
Lisätietoa:
Tiedote häiriödynamiikkahankkeesta
Metlan Metsien luontaiseen häiriödynamiikkaan perustuvat käsittelymallit –hankkeen esittely
(Metlan sivuilla: http://www.metla.fi/hanke/3524/)