Syöte-Lifen alueen historia

Latvalammensuon perinneniitty. Kuva: Jorma LuhtaAlueen lähiympäristöön pysyvä asutus syntyi 1600-luvulla. Sen mahdollistivat rikkaat riistamaat ja oivalliset kalavedet. Lisäksi monet vesireitit ja mutkittelevien jokien tuottoisat rantaniityt olivat perusedellytyksiä Savosta ja rannikolta saapuneiden uudisasukkaiden toimeentulolle ja elinkeinojen myöhemmälle kehitykselle.

Metsätaloudella on ollut alueen historiassa merkittävä osa. Metsätalous alkoi suuremmassa mitassa 1800-luvun loppupuolella, jolloin kruununtukkien kysyntä vähitellen kasvoi sahateollisuuden kehittyessä. Metsätaloudelliset hakkuut ovat alueella olleet enimmäkseen harsintahakkuita. Merkkejä entisajan savotoista ja niihin liittyvistä rakenteista, esimerkiksi metsäkämpistä, on vielä nähtävissä.

Ennen metsätalouden valtakautta alueen metsiä käytettiin kaskeamiseen ja tervanpolttoon. Jo 1600-luvulla iiläiset kävivät kaskeamassa vaarojen rinteitä, jotka olivat maaperältään ja mikroilmastoltaan viljankasvulle otollisia. Tervanpoltto kohdistui puolestaan karummille mäntykankaille, jotka sijaitsivat helppokulkuisten vesireittien tuntumassa.

Viimeisin päivitys 26. marraskuuta 2010.
© Metsähallitus 2010
Metsähallitus, PL 94 (Vernissakatu 4), 01301 Vantaa, Vaihde 0205 64 100 Sivukartta | Palaute | Yleiset käyttöehdot