Kunnostaminen ja umpeenkasvun hidastaminen
Lintuvedet ovat monimutkaisia ekosysteemejä, joiden kunnostaminen edellyttää paitsi itse kosteikon, myös valuma-alueen hydrologian sekä biologisen ja ekologisen tiedon hallintaa. Kunnostaminen alkaa lähtötietojen kartoituksesta, jonka perusteella määritellään kunnostustavoitteet. Tavoitteiden tulee olla yksiselitteisiä, jotta tulokset ovat todennettavissa. Tavoitteiden pohjalta laaditaan kunnostussuunnitelma. Tavoitteisiin pääsemistä ja kunnostuksen onnistumista arvioidaan linnusto-, kasvillisuus- ja vedenlaatuseurannan avulla. Kunnostuksen jälkeen lintuvedet tarvitsevat vuosittaisia hoitotoimenpiteitä, jotta ne säilyttäisivät monimuotoisuutensa.
|
Toimenpiteet
|
Tulokset
|
|
Avovesialueen
lisääminen
|
Osmankäämien poisto
Allikointi
|
Avoveden pinta-ala kasvaa
|
|
Vesisammalten poisto
|
Vesitilavuus kasvaa
|
|
Rantaluhtien avoimuuden
palauttaminen
|
Pajukon poisto
|
Rantaluhtien pinta-ala kasvaa
|
|
Niitto ja laidunnus
|
Niitetyn alueen pinta-ala kasvaa
|
|
Poistettavan kasvillisuuden hyötykäyttö
|
Selvitetään hyötykäytön mahdollisuudet
|
Kunnostuksessa syntyvät massat saadaan hyötykäyttöön, eivätkä ne jää luonnonsuojelualueelle.
|
|
Siikalahden kuormitushistorian selvittäminen
|
Raportti ja mahdolliset jatkotoimenpiteet
|
|
Kasvillisuuden raskasmetallipitoisuuksien selvittäminen
|
Raportti ja mahdolliset jatkotoimenpiteet
|
|
Patopenkereen kunnostaminen
|
Vuotokohtien tukkiminen
|
Mahdollisimman tehokas veden pinnan säätely
|
|
Kesävedenpinnan tason nostaminen
|
Tutkitaan nostomahdollisuuksia
|
Veden pinnan tavoiteltu, ekologisesti parempi taso on saavutettu
|
|
Kunnostamisen tietotaidon lisääminen
|
Uusien hoitomenetelmien ja -laitteiden kokeilu
|
Laitteistotietokanta on valmis
|
|
Siikalahden pienpetokannan pienentäminen
|
Supikoirien ja minkkien pyynti
|
Pienpetokannan väheneminen
Linnuston parempi pesintätulos
|