Sisältö ja rahoitus

Hankkeessa on mukana viisi Lounais-Suomen arvokasta lintuvettä: Mietoistenlahti, Koskeljärvi, Otajärvi, Omenajärvi ja Oukkulanlahden lintuvesialue. Ne kuuluvat Natura 2000 -luonnonsuojelualueverkostoon lintudirektiivin mukaisina linnuston erityissuojelualueina eli SPA-alueina (Special Protection Area). Koskel-, Ota- ja Omenajärvellä on myös EU:n luontotyyppiluokitteluun perustuvia suojeltavaksi tarkoitettuja luontotyyppejä eli ne ovat lisäksi luontodirektiivin perusteella suojeltavia ns. SCI-alueita (Sites of Community Importance). Kosteikko-Lifessa mukana olevat lintuvedet ovat valtioneuvoston vuonna 1982 vahvistaman lintuvesien suojeluohjelman mukaan kansainvälisesti arvokkaita kohteita.

Hanke käynnistyi 1.8.1999. Se sai jatkoaikaa ja päättyy 30.4.2004. Hankkeen kokonaisbudjetti on n. 1,43 miljoonaa euroa, josta EU:n komission Life-Nature -luonnonsuojelurahasto rahoittaa puolet. Life-rahaston avustuksia myönnetään hankkeille, jotka edistävät luonnonsuojelua. Varoja myönnetään pääasiassa vain Natura 2000 -verkostoon kuuluville kohteille. Puolet Kosteikko-Lifen kokonaisrahoituksesta koostuu kansallisesta rahoituksesta, josta vastaavat hanketta johtava Metsähallitus sekä yhteistyökumppanit.

Lue lisää EU:n komission Life-Nature -luonnonsuojelurahastosta (http://ec.europa.eu).

Yhteistyökumppanit

Viimeisin päivitys 26. marraskuuta 2010.
© Metsähallitus 2010
Metsähallitus, PL 94 (Vernissakatu 4), 01301 Vantaa, Vaihde 0205 64 100 Sivukartta | Palaute | Yleiset käyttöehdot